Olen kuvannut Suonenjoella virtaavaa pientä Kourujokea eri syistä eri vuodenaikoina jo vuosien ajan. Ensimmäisen kerran kiinnostukseni paikkaan heräsi syksyllä 2013, jolloin löysin joessa olevan pienen, yllä olevan videonkin tapahtumapaikkana olevan kallioputouksen, ja innostuin kokeilemaan sen sopivuutta virtaavan veden liikkeen kuvaamiseen pitkien valotusaikojen avulla. Kuviin epätodellista tunnelmaa tuomaan käytin tuolloin vanhaa, elämää paljon nähnyttä nukkea.
Tunnustan sen heti: Tänään meni pupu pöksyyn! Tarkoitukseni oli nimittäin tunkeutua syvemmälle eilen kuvaamaani paannejääluolaan. Tänään homma ei ollut edes varusteista kiinni, sillä olin ”valmistanut” itselleni vanhoista sadetakin housuista vedenpitävät kahluuhousut. Lisäksi olin varustettu polvisuojilla, joiden avulla voisin kontata kalliopintaisen joen pohjaa pitkin, sekä myös vedenpitävillä hanskoilla – nekin itseni kyhäämät – joiden avulla voisin nojata tarpeen vaatiessa käsilläni jääkylmän joen pohjaan.
Homma toimikin ihan hyvin, ja pääsin etenemään toista metriä noin viisi metriä pitkään tunnelimaiseen matalaan jääluolaan. Sitten alkoi kuitenkin hirvittää, sillä mitä pitemmälle etenin, sitä uhkaavammalta kypäröityä päätäni koko ajan kolhiva jääkansi alkoi tuntumaan: Mitä jos se syystä tai toisesta romahtaisikin niskaani? Ajatus alkoi tuntua yhä ahdistavammalta, kun huomasin pakittamisen matalassa tunnelissa olevan vieläkin vaikeampaa kuin eteenpäin konttaaminen. Niinpä tein sen ainoan järkevän päätöksen, joka oli tuossa tilanteessa tehtävissä: Päätin jättää leikin kesken. Lopullisesti.
Onneksi minulla oli kuitenkin varasuunnitelma, johon tartuin innokkaasti, koska en halunnut poistua paikalta mieli matalana. Nyt hylkäämäni tunnelin takana oli nimittäin Kourujoen jäätynyt kallioputous, ja aivan sen alaosassa olin hoksannut aiemmilla käynneilläni kauniiden jääpuikkojen peittämän aukon. Tuo salaperäinen, mahdollisesti uuteen jäiseen tunneliin tai jopa oikeaan jääluolaan johtava aukkoa suorastaan vaati minua tutkimaan, millainen jäinen maailma sen edessä roikkuvien suurten jääpuikkojen taakse mahdollisesti kätkeytyisi.
Sen, mitä sieltä löysin, selviää oheisen videon lopuksi. Sen voin kuitenkin paljastaa – jos jo et ehtinyt videotani katsomaan – että heti jääpuikkoverhon takaa löytyi maksimissaan noin 70 senttiä korkea tunnelimainen luola. Tunneliin en voinut kuitenkaan ajatella meneväni, sillä toisaalta veden alla oli ilmeisesti liukas kalliopinta ja toisaalta olisin voinut varomattomuudellani rikkoa sen kauneuden jonka sieltä löysin.
P.s. Jos et ole vielä nähnyt, millainen oli toistaiseksi kaunein Kourujoelta löytyneistä suurista jääluolista, voi tehdä sen alla. Löysin luolan tammikuussa 2015.
Tänään kävin kahdella eri pienellä joella jatkamassa kuvauksia, joissa ideana on käyttää pitkä valotusaikaa veden liikkeen pehmentämiseen ja tunnelman luomiseen.
Aikaa tuhraantui jälleen kerran aika lailla ja tulos: Siitä ei tällä kertaa kannata hirveästi ylpeillä, sillä itseäni tyydyttäviä kuvia en onnistunut saamaan oikeastaan yhtään.
Parhaimmat kuvat – jos niitä sellaisiksi kannattaa edes kutsua – sain samalta Suonenjoen Kourujoen koskelta, jossa olen vuoden kuluessa kuvannut eri syistä jo useamman kerran. Viimeksi joulukuun alussa. (more…)
Mennyt syksy on ollut poikkeuksellisen sateinen, mikä näkyy ainakin Pohjois-Savossa siinä, että maastossa on vettä joka paikassa. Niinpä monet pienet joet ja purot kohisevat veden paljoudesta kuin kevättulvien aikaan.
Kävin pari päivää sitten tutkimassa, miltä näyttää Kourujoen jääluolien tulevaisuus tämän vuoden osalta.
Harmaa talvipäivän lopputulema oli aika synkkä: Ei näytä lainkaan lupaavalta. Kallioputouksen – jonka yläpuolelle merkittävimmät jääluolat ovat syntyneet – luona oli tosin paljon kauniita jäämuodostelmia, mutta minkäänlaista yhtenäistä jääkantta, jonka alle jääluolat voisivat syntyä, ei missään näkynyt.
Eivätkä lähiaikojen sääennusteetkaan lupaa tilanteeseen muutosta, sillä jääkannen syntymiselle tarvittavia kireämpiä pakkasia ei ole näköpiirissä. Tämä on valitettavaa, sillä vielä jokin aika sitten Kourujoen vedenkorkeus oli normaalia suurempi ja olisi ehkä mahdollistanut aikaisempia vuosia korkeampien jääluolien synnyn. Nyt vedenpinta on kuitenkin jo merkittävästi laskenut parin viime viikon pikkupakkasten pienentämien vedenvirtaamien ansiosta.
Toisaalta, koskaan ei saa toivoaan heittää. Ehkä säiden jumalat ovat vielä suosiollisia Kourujoelle ja sallivat sen jälleen kerran synnyttää jääpeitteensä alle lumoavan kauniita jääluolia.
Joka tapauksessa viime vuonna tilanne oli aivan toinen, ja tammikuun alussa eli juuri näihin aikoihin, vähän ennen jääluolien syntymistä, Kourujoki näytti tällaiselta. (more…)
Toinen kerta toden sanoi! Lieköhän kukaan tehnyt tätä aiemmin: Laskenut liukumäkeä joessa, jään alla, jääluolassa? Vaan väliäkö tuolla, hauskaa se joka tapauksessa oli! Paikka on tietenkin Suonenjoen Kourujoki ja siellä oleva ”ikioma” viitisen metriä pitkä ja suunnattoman kaunis tunnelimainen jääluolani, jossa kävin tänään katsastamassa tämänhetkisen tilanteen.
Kun huomasin luolan lattian jäätyneen, en yksinkertaisesti voinut vastustaa kiusausta liukua sen läpinäkyvällä jäälattialla.
Jääluolani on nyt entisestään komistunut sen saatua koristeekseen lasinkirkkaan jäälattian, jonka lävitse voi nähdä lattiapinnan alla virtaavan veden ja sen mukana liikkuvat kauniit ilmakuplat.
Entäs sitten jääluolassa kuuluvat äänet? Ne ovat kuin toisesta maailmasta, hyvin rauhoittavaa kuplivan solisevaa matalaa veden ääntä, johon olisi helppo nukahtaa. Kyllä, näin todellakin on, sillä kokeilin asiaa käymällä makuuasentoon aivan luolan perällä ja sulkemalla hetkeksi silmäni.
Äänitteellä oleva veden matala bassoääni on taltioitu lähellä sitä kohtaa, jossa seison kuvassa.
Luonto tarjoaa meille rajattoman määrän erilaisia, eri aistiemme avulla välittyviä elämyksiä, kunhan vain itse maltamme pysähtyä nauttimaan niistä. Tästä – malttamisesta – oli juuri kysymys, kun loppiaisena kesken Kourujoen jäisen ihmeen kuvausten pysähdyin kuuntelemaan jalkojeni alta kuuluvaa outoa hyvin matalaa ääntä.
Kuluvana talvena kuulin matalan äänen ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen loppiaista. Tuolloin ääni oli hyvin vaimeaa, juuri ja juuri silloin vielä virtaavan kosken synnyttämän kohinan lävitse kuultavaa.
Sitten koski jäätyi.
Niinpä nyt loppiaisena löytämäni ääni oli aivan jotain muuta, sillä se oli helposti kuultavaa, ja sen voimakkuus ylitti selvästi taustalta, noin 1o metrin päästä kuuluvan veden virtausäänen. Erikoista äänessä oli myös sen syntypaikka: Matala bassomainen kumina tuli todellakin jalkojeni alta , kallioputousta peittävän jääkuoren lävitse, aivan rantapenkan vierestä. Paikassa, jossa jään alla ei pitäisi olla muuta kuin kalliota. Virtaavaa vettä jään alla ei voinut olla kuin nimeksi, minkä voit itsekin päätellä äänitteellä kuuluvasta heikosta solinasta.
Mikä mahdollisesti jään, veden ja kallion yhteisvaikutus tämän matalan äänen synnyttää, se on ainakin minulle toistaiseksi täysi arvoitus.
Kourujoen kallion yli juokseva koski on jäätymässä umpeen.
Viime vuonna jopa YLE:llä nähdyt Suonenjoen Kourujoen jääluolat ovat mahdollisesti juuri syntymässä jälleen, kiitos nopeasti pakastuneen sään. Ainakin tänään tilanne näytti hyvin lupaavalta, sillä lähes kahdenkymmenen asteen pakkanen oli synnyttänyt jokiuomaan jäistä hyyhdettä. Tämä oli taas useissa kohdin muodostanut jäisiä patoja saaden samalla vedenkorkeuden nousemaan merkittävästi juuri niillä kohdilla, joihin aiempina vuosina olen löytänyt jääluolia.
Parhaiten tapahtuneesta vedenkorkeuden muutoksesta kertoo samalla paikalla kuukauden välein otettu alla oleva kuvapari, joista ensimmäinen kuva on otettu joulkuun alussa, toinen tänään. (more…)
Vuoden tauon jälkeen Suonenjoen Kourujokeen muodostui jälleen hienoja paannejääluolia. Edellisellä kerralla, v. 2014, suoritin kaikki luolatutkimukset yksin, mutta tällä kertaa sain houkuteltua mukaani kaksi pikkupoikaani – Joonas 193 cm ja Sami ”vain” 190 cm – sekä ihanan Sannan ihmettelemään näitä suomalaisen luonnon jäisisä ihmeitä.
Vaikka useimmat luolat ovat tänä vuonna aikaisempia jonkin verran pienempiä, ei ”avustajillani” ollut suuriakaan vaikeuksia tunkeutua niihin kahteen pienempään luolaan, jotka ehdimme yhdessä tutkimaan. (more…)
On vaikea sanoa tarkalleen, kuinka useita päiviä kaiken kaikkiaan Suonenjoen Kourujoelta kesti jäätyä, mutta kovin monta päivää siihen ei varmaankaan mennyt.
Käydessäni joella ensimmäisen kerran 6. päivä tammikuuta ilman kameraa, joen jyrkinkin koskipaikka oli jo jäätynyt, mutta pieni osa vedestä vielä virtasi solisten pitkin koskea kattavaa paksua kumpuilevaa jääkerrosta.
Palatessani seuraavana päivä kuvaamaan jokea kaikki näkyvä liike oli koskessa lakannut, mutta koskipaikan yläpuolella joen jääpinnalla vielä virtasi jonkin verran vettä. (more…)
