Olli Korhonen
Pohjoissavolainen luontokuvaaja Olli Korhonen on keskittynyt kuvaamaan pienen maantieteellisen alueen luontoa pääaiheenaan linnut. Kaikki näillä sivuilla nähtävät kuvat on kuvattu Suomessa.
Viimeiset vuodet ovat tuoneet Olli Korhoselle myös merkittävää kansainvälistä ja kansallista kilpailumenestystä.
Kilpailut: Useita kuvia maailman arvostetuimman luontokuvakilpailun Shell Wildlife Photography 2006:n semifinaalissa. Sijoitus the International Wildbird Photographer of the Year Competition 2006 kilpailun parhaimmistoon. Vuoden luontokuva 2005 kilpailun luokkavoittaja sekä yleisöäänestyksen voittaja.
Tunnustukset: OAJ:n hopeinen Kulttuurin hyväksi -mitali 2006.
Suonenjoen tunnetussa mansikkakaupungissa asuva Olli Korhonen on varsinaiselta ammatiltaan lukion englannin ja ranskan kielen lehtori. Sen lisäksi, että hän vapaa-aikanaan kuvaa luontoa, hän myös kirjoittaa aktiivisesti asuinseutunsa luonnonilmiöistä.
Blogissa Olli Korhonen kertoo suomalaisesta luonnosta omalla persoonallisella tyylillään.