Johan on markkinat – Nälkäinen kalatiiranpoikanen hyökkää videolla emonsa kimppuun

Kommentoi

Monta mielenkiintoista pientä episodia olen jälleen kerran saanut todistaa seuratessani Suonenjoen entisellä jätevedenpuhdistamolla pesivien lintujen elämää. Valitettavasti useat niistä ovat tapahtuneet joko liian kaukana tai olleet liian lyhytkestoisia voidakseni kuvata niitä. Joitakin näistä nopeasti ohi kiitäneistä hetkistä sain kuitenkin tallennettua.

Tällä lyhyellä videolla toinen kalatiiraemon poikasista saapuu nälkäisenä emonsa luo kerjäämään ruokaa. Se, miten se kerjäämisensä aloittaa, on hyvin yllättävää. Ainakin minut pienen poikasen salamannopea hyppäys emonsa kimppuun yllätti täysin, sillä vaikka olin viettänyt tiirojen seurassa todella paljon aikaa, en koskaan ollut nähnyt vastaavaa.

En toki ollut ainut, jolle poikasen käytös tuli täytenenä yllätyksenä. Tämä tulee videolla selkeästi esille emon hypätessä nopeasti taaksepäin väistääkseen törmäystä.

Se, miten kalatiiran poikanen jatkaa tämän jälkeen ruuan kerjäämistä yrittämällä tarttua emoansa nokasta, on sen sijaan kalatiiroille hyvin tavallista käytöstä. Sitä nälkäiset poikaset tekevät hyvin usein saadakseen emonsa lähtemään hakemaan niille ruokaa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.