Kuuntele ja koe kuinka mäntymetsän läpi puhaltavan pehmeän tuulen valkoinen kohina rauhoittaa

Kommentoi

Rakkauteni mäntymetsikössä puhaltavan tuulen rauhoittavan ääneen on perua jo kaukaisesta lapsuudestani. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka jo pienenä poikana ihmettelin ensimmäisten keväisten tuulten rauhoittavaa huminaa Kuhmon suurilla mäntykankailla.

Nyt laajat koskemattomat kangasmetsät ovat niin Kuhmosta kuin muualtakin lähes tyystin kadonneet. Niiden myötä myös mäntykankaiden ikihonkien humina. Nythän on usein työn takana  – etenkin eteläisemmässä Suomessa –  löytää sellaisia paikkoja, joissa suurten mäntyjen latvoissa syntyvään tuulen lauluun ei sekoittuisi koivujen tai haapojen lehtien havinan tuottamaa kahisevaa ääntä, joka hävittää puhtaiden mäntymetsien huminalle ominaisen pehmeyden.

Itse asiassa olin jo itsekin unohtanut tuon lapsuuteeni erottamattomasti kuuluneen äänen, sillä enhän ollut asunut enää vuosiin Kainuussa. Niinpä kun kohtasin sen sitten yllättäen uudestaan eräänä keväisenä päivänä nykyisen asuinpaikkani Suonenjoen kauniilla Lintharjulla kasvavassa kangasmäntymetsässä, tunsin sisälläni sellaisen tunnemyrskyn, etten voinut estää kyyneleiden vierimistä poskilleni. Tuonkin päivän muistan vielä kuin eilisen.

Nyt kuultavalla videolla ei kuitenkaan ole sitä lapsuuteni mäntymetsän huminaa, jota olen jo useamman kerran ylistänyt, vaan ääni on taltioitu Keski-Suomessa Kivijärven keskustassa Rauli-myrskyn aikana 27.8.2016, jolloin melko voimakas mutta tasainen myrskytuuli puhalsi kylän keskusraitin varrella olevien jykevien mäntyjen latvusten läpi. Aivan puhdasta honkien huminaa se kuitenkaan ole, sillä aivan männikön reunalla kasvoi suuri koivu, jonka lehtien havinan saattaa tarkkakorvainen kuulla taustalta.

Äänitin kuitenkin tuota lapsuuteni kaivattua ääntä kesällä Kuusamossa, ja toivon saavani editoitua äänitteen lähiaikoina. Videolla nähtävä kuva on sen sijaan otettu syntymäkunnassani Kuhmossa, ja antanee jonkinlaisen kuvan siitä, mitä tarkoitan lapsuuteni kuhmolaisella mäntykankaalla.

Kivijärven honkien huminan äänityspaikka kartalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.