Metsäkauris osoittaa hellyyttä pakkasella

Kommentoi

Kuva: Metsäkauris ja vasa. Satelliittiseurantapanta.

Viime talvena ja keväällä pääsin ensimmäistä kertaa kuvaamaan nisäkkäistämme kauneinta, metsäkaurista.

Tänä alkutalvena olen käynyt tuloksetta etsimästä kauriitani samoilta paikoilta, jossa niitä viimeksi kuvasin.

Toista viikkoa sitten sain kuitenkin tiedon niiden uudesta ruokintapaikasta, minkä jälkeen olen käynyt useita kertoja ruokintapaikan läheisyydessä.

Ja jälleen tuloksetta.

Tänään kuitenkin lopulta tärppäsi ja pääsin seuramaan usean minuutin ajan kolmea siron kauriin elämää.

Pakkasta kuvaushetkellä noin -20C.

 

Ilokseni kauriiden joukossa oli tuttu satelliittiseurantapantaa kantava yksilö, jota olin viimeksikin kuvannut.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy tämän aikuisen kauriin mukana kulki nuori eläin.

Kuva: Metsäkauriin vasa lumihangella.

Kuva: Metsäkauriin vasa lumihangella.

Kuvausten kohokohta oli hetki, jollon aikuinen kauris osoitti hellyyttä nuorta eläintä kohtaan nuolemalla sitä.

Kuva: Metsäkauris nuolee vasaa.

Kuva: Metsäkauris nuolee vasaa.

Niin ylläolevasta kuin seuraavastakin kuvasta voi poikasen ilmeestä päätellä, kuinka suurta mielihyvää se saamastistaan kiintymyksenosoituksista sai.

Kuva: Metsäkauris nauttii hellydestä.

Kuva: Metsäkauris nauttii hellydestä.

Myös kolmas kauris oli aikuinen yksilö.

Kuva: Metsäkauris lumisella tiellä.

Kuva: Metsäkauris lumisella tiellä.

Tällä kauriilla oli ilmeisesti vastikään tapahtuneesta sarvien pudottamisesta muistona otsalla verestävä kohta. Tämä paljastui kuitenkin vasta tarkastellessani päivän saalista tietokoneeni kuvaruudulla.

Alla oleva kuva on nyt nähtävissä olevista kuvista ainoa, jota on rajattu. Sitä onkin täytynyt tehdä todella paljon vamman näyttämiseksi, sillä kohde oli kuvaushetkellä useiden kymmenien metrien päässä.

Kuva: Metsäkauriin otsavamma.

Kuva: Metsäkauriin otsavamma.


 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.