Paljastan lätäkköni strategiset mitat lapinsirrikuvassa.

Kommentoi

Suonenjoen jätevedenpuhdistamo

Suonenjoen jätevedenpuhdistamo

Toissailtana lätäkölläni oli jälleen vieraita, kaksi pikkuruista lapinsirriä.

Lintujen ilmestyminen oli melkoinen yllätys sillä pariin päivään paikalla ei ole näkynyt enää ensimmäistäkään kahlaajaa. Niin lirot kuin metsäviklotkin olivat ilmeisesti ottaneet siivet allensa ja lähteneet lopullisesti kohti etelää.

Sirrien touhuja seuratessani sain mielestäni hyvin mielenkiintoisen idean – Joko taas Sinä ehkä sanot – sekä ottaa kuva, josta näkyisi lätäkkö kokonaisuudessaan että mitata se. Näin jokaiselle selviäsi, etten ole kovinkaan paljon liioitellut puhuessani ihmelätäkköni pienuudesta.

Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole omistuksessani niin laajakulmaista optiikkaa, että olisin saanut aivan koko lätäkön leveyttä samaan kuvaan. Kuvaan olen merkinnyt lätäkön tärkeimmät fyysiset mitat. Paikalla olleet lapinsirrit puolestaan näkyvät kahden pituusnuolen välissä lätäkön minua lähimmällä rannalla.

Jos taas olet kiinnostunut näkemään, millaisia kuvia onnistuin saamaan illan päähenkilöistä, löydät kuvat alta. Tällä kertaa kuvissa on erilaisia sinisen ja vihreän vivahteita. Erityisen tyytyväinen olen kuvaan, jossa sirri juuri kaivaa ruokaa vedenrajassa.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.