Perhepotretti pikkulepinkäisten pesällä – Harvinainen tilannekuva 46.

Kommentoi

Koko pikkulepinkäisten perhe pesällään.

Koko pikkulepinkäisten perhe pesällään.

Löydettyäni kesällä 2008 pikkulepinkäisten pesän, joka oli aivan erinomaisen helposti kuvattavissa, uskoin voivani kuvata niiden kotielämästä kaiken kuviteltavissa olevan. Valitettavasti aivan niin ei kuitenkaan käynyt, sillä en ollut ottanut ounasteluissani huomioon säätä.

Kävi nimittäin niin, että heti pesän löydettyäni säät kylmenivät ja muuttuivat myös sateisiksi . Säät eivät toki olisi sinsänsä estäneet kuvaamista, vaan se, että katsoin, ettei minulla ollut oikeutta läsnäolollani häiritä vähäisimmässäkään määrin poikasten hyönteisravinnon saantia aikana, jolloin niiden emoilla oli säiden takia vaikeuksia niitä muutenkin ruokkia.

Niinpä ajoitin harvat kuvauskertani ajanjakson lämpimien päivien iltapäiviin. Yhtenä noista kerroista sain ikuistettua rauhallisen, lähes jähmettyneeltä näyttävän tilanteen, jossa naaraspikkulepinkäinen on juuri saapunut pesälle, kun taas hetkeä aikaisemmin poikasia ruokkinut koiraslintu on poistumassa hakemaan poikasille lisää ruokaa. Tätä ennen se kuitenkin luo viimeisen silmäyksen taakseen kuin tarkastaakseen, että kaikki on kunnossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.