Tag Archive: kevät

  1. Laulujoutsenten kevätkonsertti – Katso ja kuuntele video.

    Leave a Comment

    Reilun viikon ajan olen viettänyt iltani Rautalammin Rastunsuolla seuraamassa siellä viihtyvien joutsenten elämää. Alueella olisi tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon kuvattavaa, mutta valokuvaaminen on jäänyt hyvin vähälle. Se näet vaatisi minun olevan paikalla jo aamuvarhaisella, mikä taas on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta.

    Siksipä olen kuvannut lähinnä videoita, sillä videolla moni sellainen asia, joka ei näyttäisi valokuvassa juuri miltään, muuttuu hyvinkin mielenkiintoiseksi. Liikkeen katseen lumoava vaikutus on siinä suhteessa ihmeellinen.

    Laulujoutsenia keväisellä suopellolla

    Laulujoutsenia keväisellä suopellolla

  2. Kevään ääniä Tyyrinvirralla.

    Leave a Comment

    Kävin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa useampaan viikkoon Tyyrinvirralla.

    Pitkä tauko edellisen kerran jälkeen johtui yksinkertaisesti siitä, etteivät joella talvehtineet laulujoutsenet enää tarvinneet ruoka-apuani, sillä vedenkorkeuden laskettua ja valoisuuden lisäännyttyä joella kyllä olisi riittävästä ravintoa.

    Vaikka viime päivät ovat olleet kylmiä, kevään läheisyys ja oli sekä nähtävissä että kuultavissa: (more…)

  3. Kahlaajamuutto käynnissä – Lirot tulivat.

    Leave a Comment
    Liro rantalietteellä

    Liro rantalietteellä

    Tänään pääsin kuvaamaan kahlaajista itselleni tutuinta, liroa.

    Laji on tullut minulle hyvin tutuksi tärkeimmällä kuvauspaikallani, Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla.

    Tällä kertaa tavoitin linnut eräältä Suontee-järven rantamatalikolta, jossa ne ruokailivat yhdenvalkoviklon ja joidenkin tavien kanssa.

    Muutaman kerran jokin liroista oli lähellä yksinäistä valkovikloa, jolloin lintujen suuri kokoero kävi esille hyvin selvästi. (more…)

  4. Laulujoutsenet kumoavat yhteispelillä painovoiman.

    Leave a Comment Laulujoutsen uhmaa painovoimaa.

    Luonnossa ihmettely ei ole kiellettyä vaan päinvastoin suositeltavaa.

    Myös turhan vakavamielisyyden voi usein heittää romukoppaan.

    Niinpä eilen illalla jäin ihmettelemään jäälakeudella seisovaa laulujoutsenta:

    Kuinka sen oli mahdollista pysyä pystyssä, vaikka sen ainoa tukijalka oli aivan vinossa? Oliko se löytänyt tavan voittaa paikallisesti painovoiman? (more…)

  5. Västäräkistä vähäsen – Hillittyjä kuvia heiluhännästä.

    Leave a Comment Västäräkkejä keväällä aidantolpilla.

     

    Jos yksi västäräkki tarkoittaa, että kesä on oven takana, niin usean västin näkeminen ennustanee kesän olevan ihan hilkulla?

    Tänään oli aivan yhtä harmaata kuin edellisinäkin päivinä. Se ei kuitenkaan haitannut juuri kuvaamista, koska västäräkki on värityksensä takia usein kiitollinen kuvattava silloin, kun aurinko ei paista suoraan.

    Luntakin jopa satoi hiukan kuvausten aikana, kuten yllä olevasta kuvasta on aistittavissa. (more…)

  6. Kevätmuutto käynnissä – Laulujoutsenet palasivat pesäreviirilleen.

    Leave a Comment

    Räkättirastas maaliskuussa kompostikasan päällä.

    Pakko se on uskoa: Kevät ei ole enää kaukana.

    Tämä selvisi tänään lähes heti, kun lähdin huolimatta päivän harmaudesta tutustumaan ennakolta joihinkin perinteisiin kevätkuvauspaikkoihini.

    Aluksi suunnistin matkani Suonenjoen jätevedenpuhdistamolle.

    Siellä minua odotti varisten, harakkojen ja naakkojen lisäksi kompostimultakasan päällä yksinään istuva räkättirastas. (more…)

  7. Rantasipi, monen suomalaisen suosikkikahlaaja lähikuvassa.

    1 Comment

    Lukijoitteni kautta vuosien kuluessa minulle on selvinnyt, kuinka monille tuottaa suurta iloa rantasipin ilmestyminen keväällä heidän omaan mökkirantaansa. 

    Asiaa en yhtään ihmettele, sillä kyllähän tuo pieni pyrstöään rytmikkäästi heiluttava kahlaaja on todella sydäntähellyttävän näköinen.

    Itsellenikin rantasipistä on tullut tärkeä laji, koska liitän se saapumisen rannoillemme kesän läheisyyteen.  Niinpä ilahduin suuresti kun kohtasin sipin eilen tulta paikaltaan. Samalta, jolla olen sitä jo useana keväänä kuvannut.

    Kuva: Rantasipi rannalla.

    Rantasipi rannalla.

    Kuvaseloste: Kuva on täysin rajaamaton.