Tämänkertaisella videokoosteella menneestä luontovuodestani 2018 on yhteensä 83 videolle kuvaamaani lintulajia, jotka nähdään pääosin siinä järjestyksessä, kuin ne ensimmäisen kerran tuona vuonna kuvasin. Näin toimimalla toivon suomalaisen luonnon vuotuisen kiertokulun tulevan mahdollisimman hyvin esille erilaisine sääilmiöineen.
Myös videoiden äänet ovat samalta vuodelta, lähes kaikki autenttisia, kuvaustilanteissa taltioituneita. Kustakin lajista videolla on vain yksi otos, jolla kyseistä lajia voivat edustaa niin eri-ikäiset kuin myös kumpaa tahansa sukupuolta edustavat yksilöt tekemässä erilaisia – toivottavasti – mielenkiintoisia asioita. Lisäksi lajia videokoosteella voi edustaa niin yksittäinen lintu kuin useamman linnun ryhmä tai parvi.
Suurin osa videolla nähtävistä lajeista on aivan tavallisia Suomessa tavattavia lajeja, useita Pohjois-Savossa harvemmin paikallisina tavattuja lajeja kuten harjalintu, kyhmyjoutsen, merikotka ja sepelrastas.
Täysin uutta videokoosteessa on se, että kunkin lajin nimi kerrotaan videolla kolmella erikielisellä tekstillä (suomeksi, englanniksi ja latinaksi). (more…)
Harjalintu (Upupa epops) on Suomessa ajoittain, lähinnä syksyllä mutta joskus myös keväällä, käyvä vierailija. Laji on kuitenkin hyvin helppo tunnistaa erikoisen ulkonäkönsä takia. Oranssiin vivahtavan vaaleanruskean vartalonsa lisäksi harjalinnulla on nimittäin päälaellaan pitkä suippo mustakärkisten sulkien muodostama töyhtö, jonka se silloin tällöin, etenkin häirittynä, avaa koko komeuteensa. Harjalinnun siivissä ja pyrstössä on puolestaan voimakkaan mustavalkeita leveitä juovia.
Kooltaan harjalintu on noin 26-30 cm, josta sen hoikka lievästi kaartuva nokka kattaa noin 5cm. Harjalinnun leveiden siipien siipiväli on puolestaan noin 45 cm.
Harjalintua tavataan pesivänä niin Aasiassa ja Afrikassa kuin Manner-Euroopassa, josta linnut kuitenkin muuttavat talvehtimaan Pohjois-Afrikkaan. Suomea lähin pesimämaa on Viro, jossa se pesii kuitenkin melko harvalukuisena.
Kaikki oheiset kuvat ja video ovat kuvattu syyskuussa 2018 Rautalammin Kerkonkoskella. Myös videon äänet on tallennettu kuvausten yhteydessä. (more…)
Videolla esiintyvä lintu on elokuun alkupuolella hoidettavanani ollut aikuinen nuolihaukka, joka oli loukannut siipensä ilmeisesti törmättyään voimalinjaan. Tuona kahden viikon hoitojakson aikana eläinlääkäri tarkasti linnun kahdesti. Lisäksi sen molemmat siivet röntgenkuvattiin kerran, jolloin selvisi, ettei niissä ollut murtumia ja että linnulla siksi olisi hyvät mahdollisuudet kuntoutua vielä lentokuntoon.
Tällä hetkellä Aamuksi nimetty nuolihaukka on jo ammattitaitoisessa jatkohoidossa Heinolan lintutarhassa, jossa sillä nyt voimistuttuaan on paremmat olosuhteet saavuttaa takaisin lentokykynsä. Peukut Aamulle!
Tämän hyvin tieteellisen videon kuvaaminen oli mahdollista sen takia, että hoidossani viettämänsä kahden viikon ajan se oppi luottamaan minuun niin, että se saattoi suhtautua vierailuihini sen hoitohuoneessa hyvin rauhallisesti. Pääsääntöisesti se tyytyi uteliaana seuraamaan katseellaan liikkumistani läheisyydessään. Tällöin en voinut olla huomaamatta, että myös sen pää liikkui hyvin tarkasti omien liikkeideni tahdissa. Etenkin ruokkimistilanteissa. Tästä havainnosta olikin enää hyvin lyhyt matka tämän hyvin vakavan videon tekemiseen.
P.s. Videon haastattelu on tosiaankin kuvattu ja äänitetty haastattelutilanteessa. Lukuunottamatta häiritsevää taustasuhinaa mitään ei ole lisätty tai poistettu.
Pikkulepinkäinen (lanius collurio) on kuvauslajina yksi suosikeistani, ja olenkin kuvannut sitä useasti vuosien kuluessa. Niinpä uskoin jo nähneeni kaiken. Vaan eipä niin ollutkaan: Toissa iltana eräällä kuvauspaikallani asustava koiras pikkulepinkäinen yllätti minut ruokavaliollaan. Pikkulepinkäisille tyypilliseen tapaan se oli nimittäin varastoinut orapihlajan piikkiin aiemmin pyydystämänsä sisiliskon ja kävi nyt pahimpaan nälkäänsä hakemassa siitä itselleen hännänpään.
Englannissa, jossa pikkulepinkäinen ’red-backed shrike’ on hyvin harvinainen pesimälaji, lajin erikoinen tapa ripustaa saaliinsa pieniin oksantynkiin tai piikkeihin on antanut sille hyvin osuvan kutsumanimen ”teurastajalintu” ’butcher bird’.
Pohjois-Savossa alkuviikolla puhaltaneet voimakkaat tuulet sekä kaatoivat puita että ilmeisesti aiheuttivat ongelmia monille pesiville linnuille. Etenkin suuremmilla järvillä aivan veden rajassa pesiville lajeille myrskytuulten nostattamat korkeat aallot saattoivat koitua kohtalokkaiksi.
Niinpä ”sain” maanantai-iltana sattumalta itse todistaa härkälintuparin epätoivoiselta näyttävää taistelua pesälauttansa ja ennen kaikkea siinä olevien neljän munan puolesta. Tilanne näytti todella huolestuttavalta, sillä veden pinta oli lähes matalan pesälautan pinnan tasalla ja kylmää vettä oli päässyt runsaasti jo pesäkuoppaankin kastellen siellä olevat neljä valkoista munaa.
Urheat härkälinnut eivät kuitenkaan suostuneet alistumaan, vaan uurastivat kuin väsymättömät härät tuoden keskeytyksettä pesään uutta rakennusmateriaalia. Ilman ulkopuolista apua ne eivät olisi kuitenkaan onnistuneet pesän kunnostamisessa: Lintujen pesälautta oli nimittäin pahimman aallokon ulottamattomissa, sillä sen ja aavana aukeavan Iisveden välissä oli korkea kivinen aallonmurtaja. Niinpä varsinaiset vaahtopäät, jotka vyöryivät lähimmillään vain vajaan kymmenen metrin päästä härkälintujen aaltojen voimakkaasti keinuttamasta pesälautasta, eivät kuitenkaan päässeet suoraan sitä vasten iskeytymään.
Kun illan hämärtyessä poistuin lopulta paikalta jättäen parin edelleen sitkeästi jatkamaan aherrustaan, olin hyvin pessimistinen pesän tulevaisuuden suhteen, sillä tuulten oli ennustettu jatkuvan voimakkaina pitkälle yöhön. Siksi olin enemmän kuin iloisesti yllättynyt palatessani seuraavana aamupäivänä paikalle: Tuuli oli lähes tyystin tyyntynyt, ja toinen yön taisteluista varmasti voipuneista emoista hautoi unisena auringon paisteessa yön aikana huomattavasti korkeutta kasvaneen pesälautan päällä.
Kun parisen viikkoa sitten vein kollegaltani Elsa Kuittiselta lahjaksi saamani värikkään pehmokuukkelin ”omaan” kuukkelimetsääni, en voinut mitenkään aavistaa, mitä saisin teon seurauksena nähdä.
Alkuperäinen ajatuksenihan keinokuukkelin metsään viennissä oli nähdä ja kuvata se, miten lajitoveriensa katoamisen jälkeen yksin jäänyt kuukkeli suhtautuisi vain hämärästi itseään muistuttavaan pehmoleluun. Voisiko kuukkelin käytöksessä havaita jotain, josta voisi päätellä tuon älykkään varislinnun tunnistavan värikkäässä lelulinnussa jotain tuttua? Käyttäytyisikö kuukkelini sitä kohtaan vihamielisesti, vai eikö se välittäisi siitä lainkaan?
Näihin kysymyksiin sain vastauksen melko nopeasti: Aluksi kuukkeli vierasti selvästi outoa vierasta; pudottipa se sen kerran jopa oksalta syöksähtäessään itse ruokailemaan. Tosin pehmokuukkelin putoaminen oli käsittääkseni kelo-oksan tärähtämisen aiheuttama vahinko, ei kuukkelin tarkoituksellinen hyökkäys. Kolmantena kuvauspäivänä kuukkeli ei enää sitten noteerannut tekokuukkelin läsnäoloa millään tavalla. (more…)
Olen käynyt kuvamassa kuukkelimetsässäni aivan viime päiviin saakka. Kuvaamisen keskipisteessä ei ole kuitenkaan ollut yksinäiseksi jäänyt kuukkelini vaan paikalle viemäni pehmolelukuukkeli, jonka ympärillä on pyörinyt yllättävän monenlaista elämää. Lyhyellä videolla esittelen pikkuruisen mutta pelottoman puukiipijän sekä pyrstöttömän hömötiaisen.
Se, mikä on vienyt pienen hömötiaisen pyrstösulat, ei ole tiedossani. Todennäköisesti se ei kuitenkaan ole syntynyt ilman niitä, vaan se on luultavasti menettänyt ne jonkun toisen lajin hyökkäyksen yhteydessä.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että se saa ajan kuluessa kasvatettua itselleen uudet komeat sulat menettämiensä tilalle. Suurta ongelmaa ei hömötiaiselle onneksi näytä sen vammasta koituvan, sillä olen nähnyt linnun nyt lukemattomia kertoja ja ilokseni havainnut, ettei pyrstösulkien puute näytä haittaavan sen lentoa juurikaan.
Oheinen video on syntynyt rakkaudesta kotimaatani ja sen luontoa kohtaan. Kaikki videon yli 100 lintulajia on kuvattu Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 aikana. Myös videoiden äänet ovat samalta vuodelta, lähes kaikki autenttisia, kuvaustilanteissa taltioituneita.
Videolla eri lintulajit nähdään siinä järjestyksessä kuin ne on kuvattukin, jotta myös suomalaisen luonnon vuotuinen kiertokulku erilaisine sääilmiöineen tulisi mahdollisimman hyvin esille.
Itse suomalaisen lintumaailman monipuolisuutta ja kiinnostavuutta olen puolestani pyrkinyt tuomaan esille valitsemalla niin eri-ikäisiä kuin myös molempia sukupuolia edustavia yksilöitä tekemässä erilaisia asioita. Lisäksi lajia videokoosteella voi edustaa niin yksittäinen lintu kuin useamman linnun ryhmä tai parvi.
Suurin osa videolla nähtävistä lajeista on tavallisia Suomessa tavattavia lajeja, mutta joukossa on myös Siperiasta Rautalammille eksynyt valtakunnallisestikin hyvin harvinainen mustakaularastas sekä useita Pohjois-Savossa harvemmin tavattuja lajeja kuten jo edellä mainitut kattohaikara, jalohaikara ja turturikyyhky.
Kaikki eri lintulajit videolla esiintymiskertansa mukaisessa järjestyksessä (MIELENKIINTOISIA LAJEJA ISOLLA KIRJOITETTUINA):
Suomen Itsenäisyyden juhlavuosivideon syntyhistoria:
Alun perin en ollut ajatellut kerätä tällaista määrää lintulajeja juhlavuoden kunniaksi, vaan ajatus syntyi vasta – muistaakseni – kesäkuun lopulla. Tällöin huomasin yllätyksekseni saaneeni valokuvausten yhteydessä kokoon jo enemmän videolintulajeja kuin koko edellisenä vuonna 2016, jolloin videosaaliini oli 50 lintulajia. (vuosi 2016 videolla)
Tämän havaittuani heräsi sitten ajatus yrittää saada kuvattua videolle 100 lintulajia Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Tavoite joka siinä vaiheessa tuntui täysin saavuttamattomalta. Toisaalta uskoa onnistumiseeni lisäsi se, että minulta puuttui tuolloin vielä melkoinen määrä erilaisia aivan tavallisia, esim. joka päivä omassa pihassani näkemiäni lajeja.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että alkaessani kuvamaan jotain vuoden aikana aiemmin kuvaamatonta lajia, varmistin usein heti aluksi sen tallentumisen myös videolle.
Sen enempää en tuonkaan jälkeen lähtenyt ryntäilemään vielä mahdollisesti puuttuvien videolajien perässä, vaan pääosin noudatin edelleen jo vuosia sitten itselleni sopivaksi havaitsemaani ekologista kuvaustapaa: Kuvata tutuilla, minua lähellä oleville ja jo hyviksi osoittautuneilla kuvauspaikoilla. Tästä paikkasidonnaisuuden kaavasta poikkeuksen tekivät lähinnä vain sellaiset lajit, joista minulle ei ollut vuosien kuluessa kertynyt joko yhtään tai erittäin vähän kelvollista niin valokuva- kuin videomateriaalia (esim. jalohaikara, kattohaikara ja turturikyyhky).
Niinpä videokoosteen videot on pääosin kuvattu valokuvaamisen yhteydessä hyvin rajallisella alueella, Suonenjoella ja Rautalammilla, vain reilun 20 kilometrin säteellä kodistani Suonenjoen taajamassa. Tärkeimpien kuvauspaikkojen sijainnit kartalla voit nähdä seuraavien linkkien avulla:
Viime lauantaina onni hymyili minulle laveasti: Kun lähdin Suonenjoelta kohti vajaan 30 kilometrin päässä kohisevaa Tyyrinvirtaa, taivas oli harmaa ja satoi vettä. Mitä lähemmäksi Tyyrinvirtaa tulin, sitä poutaisemmaksi sää muuttui, ja kun olin perillä, iltaurinko hymyili jo lempeästi poutapilvien välistä.
Mutta paras oli vielä tulossa! Olin juuri ja juuri saanut jalustani pystytettyä ja kamerani kuvausvalmiuteen, kun huomasin muutamien kymmenien metrien päässä kivellä jököttävän harmaahaikaran alkavan liikkua kuin hidastetussa filmissä. Kokemuksesta tiesin sen havainneen kalan ja yrittävän nyt päästä siihen käsiksi terävällä nokallaan.
Tosin kokemuksesta tiesin myös, että ylivoimaisesti useimmissa tapauksissa sen saalistus jää pelkälle yrityksen asteelle. Niinpä kun painoin kamerani videonauhoitusnappia, en odottanut saavani tallennettua mitään muuta kuin harmaahaikaran hitaan liikehdinnän kohti jossain pinnalla alla uivaa kalaa. Toisin kuitenkin kävi. Onneksi!
Jälkeenpäin saatoin vain onnitella itseäni ja olla kiitollinen onnettarille harvinaisuudessaan lottovoittoon verrattavan tilanteen kuvaamisesta. Jos olisin tullut paikalle minuutinkin myöhemmin, en olisi saanut erikoista tilannetta lainkaan taltioitua.
Myös säiden jumalat olivat minulle olleet suosiollisia, sillä Suonenjoella sää oli koko tuon ajan ollut edelleen harmaa ja sateinen. Pitäisiköhän minun yrittää joskus lototakin?
Muutama päivä sitten sain seurata erikoista ja hauskaa tilannetta: Kaksi pesästä lähtenyttä lentokykyistä törmäpääskynpoikasta lepäili korkealla soranottopaikan seinämään syntyneen hyllyn päällä. Aluksi nuoret linnut eivät näyttäneet välittävän juurikaan toisistaan, mutta sitten toinen niistä lähestyi uhittelevan näköisesti lajikumppaniaan. Tästä alkoi outo ja välillä hyvin kiihkeä painiottelu, jossa hiekkakin lentää näyttävästi.
Syystä, miksi ne käyttäytyivät kuten käyttäytyivät, ei minulla ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.
Päivää myöhemmin kuvasin kuitenkin toisella törmäpääskykolonian pesällä tapahtuneen lyhyen kohtauksen, joka saattaa liittyä poikasten videolla nähtävään käytökseen: Siinä näkyy kuinka kaksi poikasta vaihtaa nopeasti paikkaa ahtaassa pesätunnelissa emon tuotua toiselle niistä ruokaa. Poikasten liikkeet muistuttavat suuresti videolla nähtävien nuorten lintujen liikkeitä.