Tag Archive: luontovideo

  1. Opi tunnistamaan harvinainen harjalintu videon ja kuvien avulla

    12 Comments

    Harjalintu (Upupa epops) on Suomessa ajoittain, lähinnä syksyllä mutta joskus myös keväällä, käyvä vierailija. Laji on kuitenkin hyvin helppo tunnistaa erikoisen ulkonäkönsä takia. Oranssiin vivahtavan vaaleanruskean vartalonsa lisäksi harjalinnulla on nimittäin päälaellaan pitkä suippo mustakärkisten sulkien muodostama  töyhtö, jonka se silloin tällöin, etenkin häirittynä, avaa koko komeuteensa. Harjalinnun siivissä ja pyrstössä on puolestaan voimakkaan mustavalkeita leveitä juovia.

    Kooltaan harjalintu on noin 26-30 cm, josta sen hoikka lievästi kaartuva nokka kattaa noin 5cm. Harjalinnun leveiden siipien siipiväli on puolestaan noin 45 cm.

    Harjalintua tavataan pesivänä niin Aasiassa ja Afrikassa kuin Manner-Euroopassa, josta linnut kuitenkin muuttavat talvehtimaan Pohjois-Afrikkaan. Suomea lähin pesimämaa on Viro, jossa se pesii kuitenkin melko harvalukuisena.

    Kaikki oheiset kuvat ja video ovat kuvattu syyskuussa 2018 Rautalammin Kerkonkoskella. Myös videon äänet on tallennettu kuvausten yhteydessä. (more…)

  2. Kyyt solmussa – Video kahden käärmeen kohtaamisesta

    2 Comments

    teksti

    Minulla on vuosien mittaan ollut tilaisuus kuvata kyytä vain muutaman kerran, ja silloinkin muiden kuvausten yhteydessä. Jokunen viikko sitten minulla oli lopulta  parina päivänä mahdollisuus keskittyä vain kyiden kuvaamiseen. Paikka oli käytöstä poistetun rakennuksen kivijalan vierus ja kiviportaat, joita kolme kyytä ­ – kaksi aikuista ja yksi nuorehko – lämmittelivät aamupäivän auringossa.

    Yhden kerran sattumalta paikalle osui erään läheisen talon asukas, joka kertoi olevansa tietoinen rakennuksen suojissa elävistä kyistä, mutta ei ollut niistä erityisen huolestunut. Tarpeen vaatiessa hän oli kuitenkin varotoimena siirtänyt joitakin käärmeistä parin kilometrin päähän suojellakseen pihassaan mahdollisesti leikkiviä lapsia, johon meillä kaikilla on oikeus, jos tilanne sitä vaatii.

    Kyseinen henkilö oli itse suorittanut siirron käyttäen  muovipulloa, johon hän oli käärmeet ohjannut varovasti puukepin avulla.

    Kyyn siirtoa ei kuitenkaan kenenkään ensikertalaisen kannata tehdä summan mutikassa ja hetken inspiraatiosta.  Siitä, miten sen voi turvallisesti tehdä , saa tietoa esim. YLE:n asiasta julkaisemasta artikkelista.

    Kuvauspaikalla olisi siis vain kolme kyytä. Sanon vain siksi, että maailman mittakaavassa sen on todella pieni määrä. Ainakin jos niiden lukumäärää vertaa Kanadan Manitobassa vuosittain nähtävään maailman suurimpaan käärmeiden kokoontumiseen. Siihen voit tutustua halutessasi  National Geographic’in julkaiseman videoartikkelin avulla.  Jotain käärmeiden määrästä kertoo se, että videon otsikossa kehotetaan käärmepelkoisia olemaan katsomatta sitä.

  3. Laulujoutsenten näyttävä iltakonsertti kevätmyrskyssä

    Leave a Comment

    Eilen kävin Rautalammin Rastunsuolla juhliakseni kahta merkittävää asiaa: Lintujen paluumuuton alkamista ja kesäaikaan siirtymistä.

    Tutkimusmatkani varsinainen tarkoitus oli kuitenkin käydä katsomassa, onnistuisinko löytämään ja kuvaamaan Rastunsuon pelloille mahdollisesti muuttomatkallaan kohti pohjoista pysähtyneitä pulmusia. Kauan minun ei niitä tarvinnutkaan etsiskellä, sillä heti saavuttuani eräälle tutulle peltoaukealle näin sen yläpuolella kaartelevan suuren, valkean, monisataisen pulmusparven.

    Siihen valitettavasti onneni sitten suurin piirtein loppuikin, sillä missään vaiheessa eivät linnut tulleet illan kuluessa niin lähelle, että olisin saanut kuvallisesti taltioitua jotain merkittävää.

    Hukkaan ei reissuni kuitenkaan mennyt, sillä paluumatkalla Suonenjoelle huomasin jo tulomatkalla eräällä toisella peltoaukiolla havaitsemani laulujoutsenparin vaihtaneen paikkaansa ja nyt lepäilevän kaikessa rauhassa lumisella pellolla hyvin lähellä tietä.

    Siis kuvaamaan! Aluksi kaikki sujuikin kuin Strömsössä, sillä linnut eivät näyttäneet välittävän lainkaan minun ja Kuvakoni Juniorini ilmestymistä niiden lähireviirille. Niinpä sain aivan rauhassa etsiä parasta mahdollista kuvakulmaa noiden kauniiden valkeiden kansallislintujemme kuvalliselle ikuistamiselle.  (more…)

  4. Merimetsosta merikotkaan – Videokooste luontovuodestani 2016

    8 Comments

    Kuuntelusuositus: Koska videolla on yhdistetty sekä aitoja tilanteen aikana taltioituja luonnonääniä että musiikkia, suosittelen käyttämään kuunteluun kuulokkeita muiden äänien poissulkemiseksi.

    Vuoden 2016 videokooste noudattaa rakenteeltaan monin osin edellistä, luontovuottani 2015 kuvannutta videokoostetta.

    Johtavana ajatuksena on edelleen näyttää kukin eläin yhden kerran ja vain sinä kuukautena, jona olen sen ensimmäisen kerran kuvannut. Viimeksi mainitun ajallisen säännön takana on ajatus tuoda esille etenkin lintujen avulla suomalaisen luonnon vuodenajat ja niiden aikana luonnossamme tapahtuvat muutokset.

    Yhden kerran sääntöä olen noudattanut useimpien eläinten kohdalla, mutta en aivan kaikkien. Etenkin laulujoutsen esiintyy videolla useamman kerran, sillä laji oli kuluneena vuonna, varsinkin alkuvuodesta, merkittävin ja itse asiassa lähes ainoa seuraamani laji, kiitos Rautalammin Tyyrinvirran upeiden talvimaisemien.

    Myös hanhia on videolla nähtävissä useamman kerran, eli niin keväällä kuin syksyllä, korostamassa kahta luontomme suurta näytelmää, lintujen kevät- ja syysmuuttoa. Uutena piirteenä verrattuna edelliseen luontovuodestani kertoneeseen videoon on muutaman lajin näyttäminen sekä aikuisina keväällä maahamme juuri palanneina aikuisina että kesällä syntyneinä nuorina poikasina. Ovatpa videolla nähtävät pikkutyllinpoikaset kuvattu niiden ensimmäisenä elinpäivänä hyvin pian kuoriutumisensa jälkeen. (more…)

  5. Mystinen kohtaaminen metsälammella – Tukkasotkat lensivät luokseni

    Leave a Comment

    Olin eilen illalla normaalilla iltakierroksellani: Ensin kävin kuvamaamassa silkkiuikkujen parittelua. Sitten kävin kurkkaamassa kaakkurilampeni tilanteen. Lopuksi suunnistin isolle kirkasvetiselle lammelle katsomaan olisiko parina iltana siellä näkemäni kuikkapari edelleen paikalla.

    Eivät olleet, mutta lammen rantaan astellessani huomasin vastarannalla tukkasotkaparin (lintujen sijainti kartalla). Niihin kuitenkaan sen enempää huomiotani kiinnittämättä, jatkoin kulkuani soisella lammenrannalla.

    Yht’äkkiä kuitenkin kuulin lintujen lähtevän selkäni takana lentoon, ja  kuvittelin niiden nähneen minut sekä säikähtäneen jättiläismäistä olemustani (190 cm ilman kenkiä). Vaan väärässäpä olin, sillä suureksi hämmästyksekseni linnut suunnistivat suoraan minua kohti ja kaarsivat vain noin 20 metrin päästä ohitseni (sijaintini kartalla). Eikä siinä kaikki: Ne laskeutuivat lähelle rantaa vain 50 metrin päähän minusta. (more…)

  6. Laulujoutsenia, liekehtivää pakkassumua, auringonsilta ja auringonpilari – Video Tyyrinvirralta

    Leave a Comment

    Voiko pieni sielu toivoa enemmän kuin, mitä Rautalammin taianomainen Tyyrinvirta eilen minulle tarjosi:

    Parikymppisen pakkasen nostattamat sumupilvet vaelsivat kuin vaaleat aaveet pitkin hiljaa solisevan joen pintaa.

    Laskeva aurinko, jonka ala- ja yläpuolella oli vaalea pylväsmäinen pilarihalo, loi veden pinnalle kirkkaan auringonsillan sekä sai pakkasen nostattamat savupilvet liekehtimään tulimerenä. Kaiken tämän keskellä lisäksi neljää kaunista laulujoutsenta ruokailemassa.

    Näky oli siis todella kuin satukirjasta. Valitettavasti kaikkea ei minun kuitenkaan ollut teknisistä syistä mahdollista tallentaa kameraani. Niinpä auringosta ja sen alla olevasta haloilmiöstä näkyy vain alaosa.

  7. Videokooste luontovuodestani 2015

    2 Comments

    Oheisen videon resepti on lyhyesti seuraava: Videolla nähtävät lajit ovat siinä järjestyksessä, kuin olen ne kuvannut. Pääsääntöisesti kukin laji näkyy vain sinä kuukautena, jona se olen sitä ensimmäisen kerran kuvannut. Jotkin muuttolintulajit esiintyvät kuitenkin sekä keväällä että syksyllä korostamassa Suomen luonnon vuodenaikojen vaihtelua.

    Useimmissa tapauksissa valitsemani klippi on siis lajin ensimmäiseltä kuvauskerralta. Ainut merkittävä poikkeus lienee silkkiuikkujen parittelu, sillä olin kuvannut parin elämää jo jonkin kerran aiemminkin. Tein tietoisen poikkeuksen päiväkirjamaisesta kaavasta yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin kaakkurin ohella toisen kesän tärkeistä kuvauslajeistani saavan arvoisensa huomion. (more…)

  8. Kyllä minä olen ikävystyttävä – Jäniskin nukahti kesken kuvauksen lähes viereeni

    Leave a Comment

    Onkohan minussa todellakin jotain vikaa, sillä videolla lopulta reporankana nukkuva metsäjänis ei ole ainoa eläin, joka on kokenut äkillisen tarpeen ryhtyä nukkumaan läheisyydessäni.

    Ihan kiva tietenkin eläimen kannalta, mutta entäs minä? Mitäs minä kuvaan, kun toinen nukkuu muina miehinä minusta ja minun tarpeista tyystin piittaamatta. Tekisi mieli valittaa jollekin, mutta kenelle? (more…)

  9. Videon syksyisessä suuressa laulujoutsenten kokoontumisessa on meteliä ja näyttäviä yhteenottoja

    Leave a Comment

    Suurimman osan vuodesta upea kansallislintumme laulujoutsen on kovin hiljainen lintu. Keväisin ja syksyisin yhteen kerääntyneet joutsenparvet ovat kuitenkin usein kaikkea muuta kuin hiljaista porukkaa.

    Varsinkin, jos joukossa on paljon itselleen paria hakevia tai vasta pariutuneita lintuja. Silloin laulujoutsenet innostuvat usein pitämään näyttäviä ja ennen kaikkea kuuluvia yhteiskonsertteja, joihin osallistujat ilmeisesti pyrkivät äänekkäillä huudoillaan ja näyttävästi siipiään räpyttäen osoittamaan omaa erinomaisuuttaan muille kuoron jäsenille.

    Joissakin tapauksissa nämä yhteisesiintymiset saavat kuitenkin yllättävän lopun jonkun kuoron jäsenistä hyökätessä toisen kuorolaisen kimppuun, kuten tämän lyhyen videon ensimmäisessä osassa käy. Videon toisessa osassa kahden kuorolaisen välille puolestaan syntyy lyhyt kahakka, jossa linnut hauskasti hyppäävät toisiaan vastaan.

    Yhteistä molemmille nujakoille on se, ettei niiden voittajia voi syyttää turhasta vaatimattomuudesta. Niin selvästi ne omalla käytöksellään kertovat muille lajikumppaneille, kuka on seurueen herra ja hidalgo.

    Tarkka kuvauspaikka kartalla: Vesterilä, Rautalampi.

  10. Tämän videon hiiripöllö tuijottaa juuri sinua!

    Leave a Comment

    Pohjois-Suomen hiiripöllö (Surnia ulula) on sen verran harvinainen laji Sisä-Savossa, ettei sen kuvaaminen ole sattunut osakseni kovinkaan usein. Itse asiassa edellinen kerta oli tammikuussa 2008, jolloin sain otettua muutamia kuvia lajista.

    Ainoa kerta, jolloin olen saanut kuvattua hiiripöllöä yhtään enemmän on sitäkin kauempana eli vuonna 2006.

    Niinpä nyt kun yksi hiiripöllö on jälleen eksynyt Suonenjoelle ja kaiken lisäksi vain muutaman kilometrin päästä kotoani, en ole voinut jättää käyttämättä tilaisuutta yrittää kuvata sitä.

    Toistaiseksi varsinaisia valokuvia on kuitenkin kertynyt hyvin vähän. Yksinkertaisesti siitä syystä, etten ole kokenut tyhjä taivas taustamaan langalla istuvaa pöllöä kovinkaan innostavaksi kuvauskohteeksi. (more…)