Tag Archive: pikkuvarpunen

  1. Nauti videon syksyn ruskan väreistä, kauniista linnuista ja rauhallisesta musiikista

    2 Comments

    Oheisella videolla saat nauttia syksyn ruskan kauniista väreistä, ihastuttavista linnuista ja mieltä rauhoittavasta musiikista.

    Huom!  Muistathan valita videosta HD-laadun ja koko näytön tilan.

    Videolla nähtävät lajit ovat järripeippo, vihervarpunen, käpytikka ja pikkuvarpunen.

    Kuvauspaikkana sama pihasembrani, jonka oksilla liikkuvia lintuja ja taustalla hehkuvia värejä olen jo useampana syksynä ikuistanut aina sään sen salliessa.

    Tänä syksynä ruska on ollut todella hehkuva, mutta valitettavasti valoisia päiviä on ollut harvassa, joten kuvaaminen on jäänyt aika vähiin.

    Reilu viikko sitten valoa oli muutamana päivänä niin paljon, että pääsin lopulta tuumasta toimeen.

    Edellisistä syksyistä poiketen keskityin nyt lähinnä videokuvaamiseen, sillä kuva-arkistossani on jo kohtuullisesti kuvia sembrassani syksyin pyörivistä lintulajeista.

    Tämän jälkeen olen sitten keskittynyt opettelemaan Adobe Premiere Pro CS6 – editointiohjelmaa kuvaamieni videonpätkien työstämiseksi jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.

    Niiden tuntien aikana, jotka olen nyt sitten opiskellut ohjelmaa ja harjoitellut sen perustoimintojen käyttöä, kunnioitukseni elokuvien/videoiden editoijien ammattitaitoa ja ahkeruutta kohtaan on noussut suunnattomasti.

    Nyt nähtävä video on koostettu reilusta 30 lyhyestä videoklipistä, jotka on ensin leikattu halutun mittaisiksi ja sitten korjailtu eri tavoin.  Useimpiin videoklippeihin on lisätty kahta erilaista liiketehostetta (motion effect): zoomaus (zooming) ja pyyhkäisy (panning). (more…)

  2. Fasaania “pelottaa” Vuoden luontokuva 2012 -kilpailussa.

    2 Comments
    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Vuoden Luontokuva 2012-kilpailun lopulliset tulokset ovat olleet nyt vajaan viikon kaiken kansan nähtävillä. Niin myös kunniamaininnalla palkittu kuvani Pelottaa, jossa fasaani kävelee suuren kauhakuormaajan takaosan alitse.

    Kuva osallistui kilpailuun Ihminen ja luonto-sarjassa.

    Alla osa muista kuvista, joilla osallistuin kilpailuun. Kiitos kaaokseen taipuvaisen luonteeni, en valitettavasti ole kovin varma kaikkien kuvien nimistä. (more…)

  3. Rengastettu pikkuvarpunen ihmesembrassani.

    Leave a Comment
    pikkuvarpunen,lintujen rengastus

    Kuva: rengastettu pikkuvarpunen

    Iltapäivän toinen lyhyt kuvaussessio toi pienen yllätyksen:

    Siinä ei tietenkään ole mitään yllättävää, että puussa käy pikkuvarpusia, sillä se on pihani runsain laji .

    Se on ollut sitä jo muutaman vuoden. Yllätys oli tietenkin siinä, että huomasin yhden kantavan rengasta oikeassa jalassaan.

    Kovin suuri yllätys se ei kuitenkaan ollut, sillä pielaveteläinen linturengastaja Janne Taskinen kävi syksyllä rengastamassa juuri pikkuvarpusia pihassani.

    Yllätys se oli siinä mielessä, etten ollut talven aikana pannut merkille yhdenkään pihassani käyneistä pikkuvarpusista olevan rengastettu.

  4. Lintuja ja kuurankukkia – helmikuun alun hyytävien pakkaspäivien kuvasatoa.

    Leave a Comment Talitiainen ja kuurankukkia.

    Viime päivinä on tosiaan tullut kuvattua kohtuullisesti, koska ei ole mitään varmuutta, milloin seuraavan kerran pääsen hyödyntämään pakkasen luomia kuurankukkia lintukuvissani.

    Alla olevat kuvat ovat jo muutaman päivän vanhoja. Itse asiassa ne on kuvattu samoina päivinä kuin edellisen blogini sinitiaiset.

    Tällä kertaa lajeina ovat ykkåä olevan talitiaisen lisäksi keltasirkku, pikkuvarpunen sekä töyhtötiainen. (more…)

  5. Kuusitiainen, närhi, töyhtötiainen ja orava – Ihmesembrani värikästä satoa.

    Leave a Comment
    Kuusitiainen sembramännyn oksalla.

    Kuusitiainen sembramännyn oksalla.

    Viikko sitten naapurini leikkasi marja-aroniapensasaitaansa ja palautti näin viime syksystä saakka täysin kateissa olleen värin – punaisen.

    Tänään pääsin sitten jopa käyttämään tätä kaipaamaani väriä niin närheä kuin pikkuvarpustakin kuvatessani.

    Iloinen yllätys oli myös pikkuisen nuoren oravan ilmestyminen puuhun. Tällä kertaa se jopa antoi kuvat itseään. (more…)