Unohtumaton kokemus – Sadat lokit katosivat mystisesti silmänräpäyksessä.

Kommentoi

14.7.2016 Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla on syöpynyt muistiini lähtemättömästi: Olin tuona iltana useamman tunnin taistelun jälkeen onnistunut vähän ennen yhdeksää kuvaamaan viimeisenkin alueen satojen lokkien joukossa olevista neljästä rengastetusta naurulokista.  Niinpä vaihdoin kuvauspaikkaani muutaman kymmenen metriä, ja ryhdyin kuvaamaan laskevan auringon viime valoissa kylpeviä nuoria naurulokkeja.

Vaikka edessäni avautuva näky oli värikkyydessään lähes satumaisen kaunis, tunnelma ei silti ollut täydellinen, sillä selkäni takaa kaikui korviini koko ajan monisatapäisen lokkiparven äänekkäät huudot.

Tilanne oli kuitenkin tuttu jo kahden viikon ajalta, joten en huomannut lokkiparvesta kantautuvissa äänissä mitään erikoista. En ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Tuolloin tajusin lintujen huutojen äkillisesti voimistuneen. Samalla edessäni olevat nuoret lokit alkoivat katsoa levottomasti ympärilleen noustakseen välittömästi sen jälkeen siivilleen.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten aluksi osannut reagoida muuttuneeseen tilanteeseen mitenkään. Kun sitten nostin katseeni saadakseni näkökontaktin kadonneisiin lintuihin, ainoa mitä ehdin näkemään, oli pimenevällä iltataivaalla kohti etelää lentävien muutamien lokkien parvi.

Se siis oli kaikki, mitä näin. Muiden lintujen poistumista en nähnyt.  Kaikki sadat linnut olivat kadonneet lähes silmänräpäyksessä paikalta, joka oli samalla muuttunut täysin hiljaiseksi. Satojen lokkien kaksiviikkoisesta läsnäolosta alueella kertoivat enää edessäni olevan lammikon pinnalla kelluvat höyhenet.

Tuon päivän jälkeen alueella ei näkynyt kuin joitakin yksittäisiä vierailevia lokkeja.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.