Vanha postikortti paljastaa Vuokatinvaaran kadonneen kansallismaiseman.

Kommentoi

Vuokatinvaara, talvimaisema, 1960-luku, Valokuvausliike Hynninen

Vuokatinvaara, talvimaisema, 1960-luku, Valokuvausliike Hynninen

Blogissani julkaisemieni Kuva-Hynnisen Kajaani-aiheisten mustavalkeiden postikorttien saama suosio sai minut viime viikolla kääntämään varastoni ylösalaisin. Enkä tehnyt sitä turhaan, sillä löysin nipun uusia Valokuvausliike Hynnisen 1960-luvulla painettuja kortteja.

Kaikki esiin kaivamani postikortit eivät kuitenkaan olleet pelkästään Kajaanista, ja itse asiassa minua henkilökohtaisesti eniten puhutellut kuva olikin otettu Sotkamon Vuokatinvaaran laelta talvella otettu maisemakuva.

Kuvan nähdessäni mieleni valtasivat muistot elämäni ensimmäisestä matkailukokemuksesta, jonka eräs sukulaiseni järjesti minulle ja perheelleni 60-luvun alussa. Hän nimittäin vie meidät Kajaanista taksilla juuri Vuokatinvaaran huipulle, joka vielä silloin oli suhteellisen koskematon eikä myöhempien vuosikymmenten turistivirroista ollut puhettakaan.

Heti nostalgisista muistoistani selvittyäni mieleeni juolahti kuitenkin tarkastaa, olisiko postikortin maisemasta löydettävissä jotain samaa kuin vuonna 2004 Vuokatinvaaran huipulla ottamistani kuvista.

Nuo kuvat olin muuten ottanut muistoksi paikasta, jonne minun ei toivottavasti enää tarvitsisi palata. Niin suuri nimittäin oli se pettymys, jonka koin nähdessäni sen valtavan muutoksen, joka vaaran laelta näkyvässä maisemassa oli tapahtunut.

Vuokatinvaaran ylärinteen hiihtohissien lähtöpaikka vuonna 2004.

Vuokatinvaara vuonna 2004.

Tutkin  kuvia jonkin aikaa, enkä todellakaan nähnyt niissä mitään yhtäläisyyttä. Mutta sitten huomioni kiinnitti pieni kärsivän näköinen mänty, joka nojasi murheellisena  hiihtohissin lähtötasanteella olevan rakennuksen seinään.

Ja toden totta, kun vertasin sitä, mitä tuosta männystä näkyi ja oli vielä jäljellä mustavalkeaa valokuvaa hallitsevaan kauniiseen mäntyyn, vakuutuin, että kuin sattuman kautta olin kuvannut oman kuvani lähes samoilta jalansijoilta kuin Kuva-Hynnisen valokuvaaja 40 vuotta aikaisemmin.

Nämä samat huomiot voit varmasti sinäkin tehdä, kun vertaat alla olevia kuvia ja niihin tekemiäni merkintöjä keskenään.

Valitettavasti vain tuo paljon kokenut mänty oli loppujen lopuksi ainoa asia, joka yhdisti v. 2004 ottamani kuvat Valokuvausliike Hynnisen kauniiseen maisemakuvaan Vuokatinvaaralta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.