May 21st, 2012 by Olli
Kahtena iltana olen onnistunut kuvaamaan kiurua (Alauda arvensis) eli leivosta. Katsellessani tänään kuvien kuvausaikoja yllätyin siitä, että olin kuvannut lintua lähes minuutilleen samaan aikaan molempina iltoina.
Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kiurun elämäntavoista tämän takia ei kannata vetää. Pikemminkin havainto korostaa minun kuvausrutiinejani: Tietyissä tutuissa paikoissa on oltava tiettyyn samaan aikaan. Tähän taas vaikuttaa tietoni siitä, milloin valon suunta ja mahdollisesti määrä ovat otollisia kuvaamiselle.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 20th, 2012 by Olli
Saavun hakkuuaukealle juuri ennen yhdeksää. Ilta on jo huomattavan hämärä, kiitos lähes kauttaaltaan tumman iltataivaan. Korkean koivukelon nokassa istuu vartiopaikallaan valkoviklo.
Se ei kuitenkaan aiheuta minussa mitään intohimoja.
Ei ennen kuin huomaan tummansinisessä pilviverhossa epämääräisiä valoaukkoja, jotka nopeasti liikkuvat kohti vikloa.
Silloin minuun tulee vipinää. Vehkeet nopeasti ulos autosta, jalusta pystyyn, kuulapolvi kiinni jalustaan ja lopuksi kamera tiukasti siihen.
Ehdin juuri juuri. Saan kuvattua linnun, kun se seisoo juuri valoisimmat kuviot taustanaan. Mikä helpotus!
Kaikki on ohi kolmessa minuutissa.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 19th, 2012 by Olli
Viikko sitten tavoitin ojanpenkalla lepäävän pikkutyllin. Koska pikkutylli on ollut useina vuosina tärkein yksittäinen kuvauslajini, en nähnyt ensin tilanteessa mitään kuvaamisen arvoista.
Sitten kiinnitin kuitenkin huomioni vastavalossa kylpevän pikkutyllin takana kimaltelevaan veteen, ja ilkikurinen mieleni sai minusta ylivallan:
Päätin kokeilla, millaisen efektin saisin kuviin tarkentamalla objektiivini etualan kohteisiin siten, että veden kimallus loisi kuviin objektiivin linssien heijastuksien synnyttämiä geometrisia kuvioita, joiden koko taas riippuisi käyttöaukon koosta. Read the rest of this entry »
Posted in Valokuvaus |
No Comments »
May 17th, 2012 by Olli
Kun reilu kymmenen vuotta sitten aloin kirjoittaa viikoittaista lukijahavaintoihin perustuvaa luontopalstaani, tiltaltista ei juuri tullut havaintoja.
Myöskään pohjoissavolaiset lintuharrastajat eivät vuosittain kovin monia tiltaltteja tuolloin nähneet. Niinpä lajin kuvaaminen ei tuntunut kovin tärkeältä.
Vuosien mittaan eivät lukijani ole juurikaan sen enemmän tiltaltteja (phylloscopus collybita) havainneet, mutta lintuharrastajien havaintomäärät ovat moninkertaistuneet. Samoin on käynyt myös itselleni, sillä vuosittain olen kuullut tai nähnyt useita lajin yksilöitä. Jopa omalla pihallani on muutaman kerran lintu laulujaan tiputellut. Read the rest of this entry »
Posted in Linnut |
No Comments »
May 17th, 2012 by Olli
Pajulintu (Phylloscopus trochilus), joka tunnetaan myös nimeltä uunilintu, on kooltaan todella pieni.
Sen pikkuruinen vartalo venyy vain 12 cm pituuteen. Sen koko pieni tulee hyvin esille vertailussa pajunkissoihin.
Pajulinnun ääni on helposti tunnistettava ja se laulaa pääasiassa valoisan. Niinpä sen vienoja ja surumieliä surumielisiä säkeet ovat mahdollisimman monen kuultavissa.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 16th, 2012 by Olli
Lampiviklo (Tringa stagnatilis) on monelle tutun valkoviklon lähisukulainen muistuttaen sitä ulkonäöltään suuresti.
Lampiviklo on kuitenkin pienempi (pituus 22–26 cm) kuin valkoviklo (30-35 cm), noin liron kokoinen. Lisäksi sen jalat ovat hyvin pitkät.
Helpoiten sen tunnistaa kookkaammasta sukulaisestaan pitkän, suoran ja selvästi ohuemman nokan perusteella.
Lampiviklo pesii ruohoaroilla ja taigan kosteikoilla Euroopan itäisimmistä osista Keski-Aasiaan. Suomeen lampivikloja harhautuu vuosittain joitakin kappaleita. Onpa useita pareja vuosien saatossa pesinytkin maassamme.
P.s. Onni ei suosinut kuvaajaa juurikaan, sillä lintu löytyi melko myöhään illalla. Aamulla, jolloin tarkoitukseni oli kuvata sitä piilokojusta, lintu oli jo poistunut.
Lintua en toki itse löytänyt, mutta olin kahden metrin päässä siitä kaukoputkesta, jolla suonenjokelainen lintuharrastaja Pekka Savolainen sen havaitsi. Itsellänihän ei ole moista laitetta lainkaan, vaikka kyllä sille joskus minäkin käyttöä löytäisin.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 15th, 2012 by Olli
Pari iltaa sitten sain seurata yksinäisen kurjen kiireetöntä iltaruokailua laskevan auringon viime säteiden valossa.
Siihen sen kuvittelinkin jäävän, kun yht’äkkiä kurki muutti suuntaansa kohti sitä osaa pellosta, jota auringon viimeinen kilo vielä valaisi.
Ja se mitä sitten sain nähdä vain reilun 50 metrin etäisyydeltä, oli yksi suomalaisen luonnon mahtavimpia näytöksiä:
Kurjen täysin hovikelpoisia kumarruksia ja tanssiesityksen päättävä mahtipontinen trumpettisoolo!
Ja kaikki vain minulle! Tai niin ainakin niin haluan uskoa.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 14th, 2012 by Olli
Pari päivää sitten olin kuvaamassa harmaasieppoa, kun minua lähestyi västäräkki.
Koska minulla on jo runsaasti västin kuvia, en aluksi kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota.
Sen sijaan keskityin tarkkailemaan harmaasiepon liikkeitä.
Yllättäen västäräkki tuli kuitenkin koko ajan lähemmäksi, kunnes se oli kuvaamisen kannalta liiankin lähellä. Kiinnostukseni oli nyt herännyt: Mikä houkutteli lintua tulemaan niin lähelle?
Ja mitä näinkään: Se alkoi nokkia maassa lojuvaa pientä tummaa palleroa ja nyhtää siitä pesänrakennustarpeita.
Linnun poistuttua kävin nopeasti toteamassa, että sen kiusaama karvakasa oli todella se, minkä olin sen epäillyt olevan:
Pöllön oksennuspallo, joka koostui pääasiassa myyrien karvoista. Tämä jos mikä on todellista kierrätystä. Mitään ei heitetä hukkaan.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 13th, 2012 by Olli
Luonnossa tapahtuu juuri nyt mitä ihmeellisimpiä asioita, niistä ehkä myöhemmin.
Nyt lyhyesti kaiken kiireen keskeltä tarkoituksellisesti toisistaan poikkeavia tuoreita kuvia, joista näkyy selkeästi tärkein tapahtunut muutos:
Hyönteissyöjät ovat palanneet.
Mikä itsestäni hauskaa, muttei merkityksellistä, on se, että kuvien harmaasieppo ja pensastasku ovat lähes ensimmäisiä Pohjois-Savossa havaittuja yksilöitä.
Hauskaa asiassa on se, etten todellakaan metsäastä havaintoja, koska kuvaukseni tapahtuvat pääosin harvoilla tutuilla paikoilla.
Jos jokin mielenkiintoinen lintu paikalle saattuu, tokin sen silloin myös pyrin kuvaamaan.
Posted in Linnut |
No Comments »
May 12th, 2012 by Olli
Metsäkirvinen (Anthus trivialis) ja niittykirvinen (Anthus pratensis) muistuttavat huomattavasti toisiaan, eikä niiden nopea tunnistaminen ole kovin helppoa ei-lintuharrastajalle.
Viereisiin kuviin on merkitty lajien muutama selvimmin erottuva tunnusmerkki lajien nopean tunnistamisen helpottamiseksi.
Erot on osoitettu nuolin.
On hyvä myös muistaa, että lajien elinympäristöt poikkeavat toisistaan: metsäkirvinen viihtyy metsissä, kun taas niittykirvinen pitää avomaastoista.
Posted in Linnut |
No Comments »