Äärimmäisen uhanalainen Röpösköppönen venytteli siipiään Suonenjoella – Arkiston helmi tunturikiurusta v. 2007.

Kommentoi

tunturikiuru, röpösköppönen,lapinleivonen

Tunturikiuru oikoo siipeään.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin myös linnuilla. Röpösköppönen, kiekkiäinen, kellolintu, ryssänpulmunen, ja lapinleivonen ovat suonenjokelaisen lintuharrastajan 19.10. 2007 löytämän hyvin harvinaisen tunturikiurun (Eremophila alpestris) kansanomaisia nimityksiä.

Nämä varsin hauskoilta kuulostavat nimet on poimittu maineikkaan suomalaisen lintutieteilijän, professori K. E. Kivirikon (1870-1947)  teoksesta ’Suomen Linnut’ (1926, WSOY). Suosittelen teokseen tutustumista jokaiselle huumorintajuiselle luontoharrastajalle.

 

Tunturikiurun levähtäminen Suonenjoen vanhalla kaatopaikalla oli kahdessa mielessä merkittävä tapahtuma. Ensinnäkin lajia pidetään Suomessa äärimmäisen uhanalaisena, vaikka vielä 1950-luvulla sitä Tunturi-Lapissa esiintyi melko runsaasti. Tällä hetkellä lintu on kuitenkin lähes tyystin kadonnut pesimälajistostamme, ja koko Euroopankin pesivien lintujen määräksi arvioidaan vaivaiset 6000-18000 paria. Tunturikiurun talvehtimisalueina pidetään Kaakkois- ja Etelä-Eurooppaa.

Toinen syy havainnon merkittävyyteen on se, että tiettävästi kyseessä oli kautta aikojen ensimmäinen havainto Suonenjoella. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Sisä-Savon ensimmäinen tunturikiurun esiintyminen, sillä vuosien kuluessa lajista on kirjattu muutamia havaintoja ainakin Rautalammilla.

P.s. Vuonna 2010 lajista tehtiin Suomessa enää neljä pesimähavaintoa. (Wikipedia)

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.