Hämähäkinseitti kimaltelee sateenkaaren väreissä

4 Kommenttia

Värikäs hämähäkinseitti

Värikäs hämähäkinseitti

Tässäpä kuva, joka on kismittänyt minua koko kuluneen kesän ja kismittää edelleen. Mikäkö mättää? Sen laatu ei ole lähelläkään sitä, mitä haluaisin sen olevan.

Se, miksi se ei ole sellainen, kuin se parhaimmillaan voisi olla, ei kuitenkaan ole oikeastaan minun vikani. Jouduin nimittäin kuvamaan sen todella pitkällä ”tykillä” (840mm) johtuen siitä, että seitti sijaitsi koko alkukesän kuvaamani silkkiuikkupesän lähellä.

Olisin toki halunnut tutkia enemmän seitin kuvausmahdollisuuksia sekä tietenkin kuvata värikkään verkon lähietäisyydeltä makro-objektiivilla, mutta se oli tuossa vaiheessa vielä täysin mahdotonta, sillä en ollut vielä totuttanut silkkiuikkuja näkemään minun liikkuvan rannalla.

Niinpä en katsonut voivani ottaa sitä riskiä, että olisin häirinnyt vielä käynnissä olevaa haudontaa.

Seuraavana päivänä tuuli oli sitten jo hajottanut kauniin verkon ja hämähäkki ilmeisesti mennyt kutomaan uutta verkkoa jonnekin muualle.

Myöhemmin kesällä kohtasin pari muutakin hämähäkinverkkoa, jotka kimalsivat kauniisi vastavalossa, mutta kummassakaan niissä ei ollut nähtävissä näin voimakkaita sateenkaaren värejä.

4 Comments

  1. Tuula Herrmann

    ihan arkinen kommenti ihan arkiselta luonnonystävältä, luonto on mahtava, monipuolinen, yllätyksillenin. Niin monet eivät sitä tänä päivänä näe, maailma muuttuu, toivon itse nyt 70 vuotiaana että pystyisin nauttimaan minulle jäävän ajan lapsuuteni ja koko elämäni seurenneen maapläntin kehitystä

  2. eevaliisa härö

    Hämähäkinseiteistyä mielenkiintoinen kokemus, jolle toivoisin asiantuntevaa kommenttia. Kuressaaressa vallihaudan yli linnaan menee puusillat, joioden kaiteisiin hämähäkit kutovat isoja verkkoja. Verkot ovat aina puhtaita ja ehjiä. Olen nähnyt, että hämähäkki purkaa ja “syö” vanhaa verkkoaan ja ilmeisesti sitten tekee uutta. Olenko tehnyt oikean havainnon ? t eevaliisa

    • Olli

      Minä en kyllä ole monessakaan asiassa asiantuntija mutta usein valmis ottamaan asioista selvää. Niin tästäkin “ongelmasta”, josta minulle ei ollut itselläni mitään havaintoa. Lopputulos: Monet hämähäkkilajit todellakin syövät omat verkkonsa päivittäin ja näin kierrättävät arvokkaita verkon tekemiseen tarvittavia aineita.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.