Harvinainen Pohjois-Savossa syntynyt pähkinähakin poikanen videolla

Kommentoi

Pari viikkoa sitten, tarkemmin sanottuna 14.7.2015, saatiin lopulta vahvistus sille, että Suonenjoella pesii pähkinähakkeja. Asiasta on ollut vahva epäilys aiemminkin, sillä sain jo vuosia sitten ensimmäisen lukijailmoituksen mahdollisesta pähkinähakkiperheestä.

Tuolloin asiaa ei kuitenkaan saatu varmennettua. Myös vuonna 2012 oli nähty pähkinähakin ruokkivan poikastaan. Myöskään tuota lukijahavaintoa ei koskaan varmennettu.

Tänä kesänä kävi kuitenkin toisin. Nyt sain lukijaltani ilmoituksen pähkinähakista ja sen ilmeisestä poikasesta vielä niiden ollessa löytöpaikallaan aivan Suonenjoen keskustassa. Tällä kertaa havainto saatiin todellakin varmennettua, ja onnistuinpa jopa taltioimaan pähkinähakkiemon ja sen ruokaa kerjäävän poikasen videolle.

Pähkinähakkien  pesä 2015, Suonenjoki

Pähkinähakkien pesä 2015, Suonenjoki

Mikä parasta, myös pähkinähakkiperheen todennäköinen pesä löytyi. Eikä se ollut todellakaan kaukana kuvauspaikasta, vaan vain muutaman metrin päässä pähkinähakkien ruokailupaikasta kasvavassa sembramännyssä.

Pähkinähakkien todennäköinen pesäpaikka kartalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.