Helmipöllöt puputtivat revontulien ja täysikuun loisteessa.

Kommentoi

Revontulet aution talon yläpuolella, Suonenjoki.

 

Toissa iltana NOAA:n punaisena hehkuva revontulikartta lupaili todella hyvää, joten riensin kohti etukäteen valitsemaani mäkeä ja sen huipulla olevaa autiota maataloa.

Revontulet kajastavat pohjoisessa. Pettymys oli sitten todella suuri, sillä revontulet eivät loppujen lopuksi yltäneetkään aivan näin etelään.

Aivan hetkeksi nuo yötaivaan vihreät tulet kuitenkin riehaantuivat esittämään arktista tanssiaan, mutta vain hetkeksi.

Hetki kesti vain vajaat puoli minuuttia.

Mikä pahinta, yli tunnin turhan odottelun jälkeen en ollut varautunut niiden näyttävään esiintuloon lainkaan, joten sain kuvattua vain rippeet jos edes sitäkään.

 

 

 

Helmipöllö tuijottaa, Boreal Owl, Tengmalm's Owl, Chouette de Tengmalm, Aegolius funereus, Pärluggla, Rauhfuߟkauz

Pienen korvauksen yölliselle pakkasretkelleni sain täysin yllättävältä taholta. Mäen huipulta kuulin näet kahden eri helmipöllön pitävän puputtavaa konserttiaan täysikuun valaisemassa avarassa savolaisessa maisemassa.

Toisin kuin kai suurimmassa osassa maatamme, Suonenjoella pöllöt ovat olleet nyt kohtuullisesti öisin äänessä. Etenkin juuri helmipöllö, jonka reviirejä on kunnan alueelta löydetty jo lähes kolmekymmentä kappaletta.

Lintuharrastajien kannalta monien pöllöjen ääniaktiivisuus on tervetullut useamman vuoden hiljaiselon jälkeen. Metsänomistajat eivät ehkä ole aivan yhtä iloisia asiasta, sillä paria etsivien pöllöjen innokkuus konsertoida kertoo myyrien määrän olevan jälleen nousussa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.