Hylätty Nalle autiossa talossa metsän keskellä.

Kommentoi

Hylätty Nalle, autio punainen talo.

 

Hylätty Nalle vieraili kaksi viikkoa sitten autiossa talossa, jonka piha oli jo alkanut metsittymään. Muutenkaan talolla ei ole enää pitkää elinaikaa odotettavissa, sillä vuotavan katon takia vesi on päässyt monin paikoin sen rakenteisiin.

Pahiten vaurioitunut oli vintti, jota olisin halunnut kuvata enemmän kuin, mihin rohkeus riitti. Lahonnut välipohja, jonka rei’istä saattoi nähdä alakertaan, oli kuitenkin niin vahva pelote, että tyydyin kuvaamaan tilaa vain vintille johtavien portaiden yläpäästä.

Myös tuvan lattia oli monin paikoin lahonnut niin pahasti, ettei se enää kestänyt jalan alla.

Useista aiemmin kuvaamistani taloista tämä erosi siinä, että sen seinäpinnat olivat vaaleat ja muutenkin suhteellisen värittömät. Muista sisustuselementeistä kuten huonekaluista ja verhoista värejä sen sijaan löytyi enemmän.

Marimekon vaikutus aivan tavallisten suomalaiseen kotien sisustukseen tuli esille tässäkin talossa: Tuvan uunin viereisen kaapin ovessa on suuri marimekkomainen kukkatarra. Sama aihehan on löytynyt jo useammasta kuvaamastani autiotalosta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.