Hylätty Nalle löytää aution talon sinisen pesuhuoneen.

Kommentoi

Hylätty Nalle ja  aution talon sininen pesuhuone. Tämänkertainen yhdessä Hylätyn Nallen kanssa tutkimani talo tarjosi minulle pienen miellyttävän yllätyksen.

En nimittäin ollut viime vuonna talossa tutustumassa käydessäni ollut huomannut lainkaan sen alakerrassa olevaa sinisillä kaakelilaatoilla päällystettyä pesuhuonetta.

Lapsi ja villakoira, hellyttävä postikortti.

 

Tuolloin päähuomioni oli nimittäin varastaneet yhdessä alakerran huoneissa oleva tyylikäs pieni takka sekä yläkertaan vievät tyylikkäät  kaiteettomat portaat.

Sinisen huoneen löytyminen oli hyvä asia ennen kaikkea siksi, etten loppujen lopuksi onnistunut kuvaamaan noita kahta edellä mainittua asiaa siten, että ne olisivat lisänneet kuvien kiinnostavuutta jollain tavalla.

 

 

 

Talon pahin ongelma kuvaamisen kannalta oli kuitenkin sen valoisuus.

Lenkkikenkä ja hiekkasanko, muistoja lapsuudesta. Kaikki aiemmat kuvaamani talothan ovat olleet huomattavasti vanhempia, mistä syystä niissä oli suhteellisen pienet ikkunat.

Tämä toisaalta teki asunnoista kuvaamiselle sopivan hämäriä ja toisaalta niiden huoneissa oli usein sellaista valon ja varjojen vaihtelua,  joka tekee valokuvasta mielenkiintoisen katsoa.

Tämän talon ikkunat olivat puolestaan niin suuria, että huoneet, pesuhuonetta lukuun ottamatta,  olivat  tasaisen, jopa yksitoikkoisen, valoisia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.