Kadonneet kaakkurimuistot- Suljinaikakokeiluja ja impressionistia kaakkurikuvia

Kaakkuri ja poikanen iltalevolla

En mielestäni turhaudu kovin helposti, joten minun oli kovin vaikea käsitellä sitä hämmennystä, jonka koin kahlatessani lävitse muutaman vuoden takaisia kaakkurikuviani. Aluksi hyvin monet niistä näet tuntuivat täysin vierailta. Aivan kuin ne olisi ottanut joku toinen.

Hitaasti kuitenkin muistot palasivat. Pikseli pikseliltä, väri väriltä palasivat muistot kahden kaakkurikesän pitkistä illoista, jolloin tavoittelin omasta mielestänikin mahdotonta. Kuvia, jotka olin sieluni silmin nähnyt, mutta joiden toteuttamisen yrittäminen tuntui kuin kangastuksen perässä juoksemiselta.

Toisaalta elämä ilman unelmia on tyhjä ja merkityksetön. Samoin kuvaaja ilman tavoitteita on pelkkä kamerankantaja.

Mitä siis tavoittelin?

Aihe n:o 1: Maisema väärinpäin

Kuvien tausta on minulle usein vähintään yhtä tärkeä kuin kuvassa näkyvä lintu. Niinpä olin melko nopeasti huomannut illaksi tyyntyvän lammenpinnan tarjoamat mahdollisuudet. Tuloksena oli liuta kuvia, joissa kaakkurit uivat veden peiliin pehmeänä piirtyvän metsämaiseman keskellä.

Lammen kalvolla näkyvässä maisemassa minua viehätti etenkin sen impressionistinen luonne. Alkuillasta värit toivat mieleeni suomalaisen Santeri Salokiven maalaukset. Auringon laskiessa värit ja muodot pehmenivät niin, että lopulta lammen pinta oli kuin Claude Monet’n siveltimen jäljiltä.

Jossain vaiheessa liian pieneen päähäni sitten pälkähti kokeilla, voisiko tuo ylösalainen maisema itse olla kuvauksen kohde. Vaikka ajatus ei tuntunutkaan kovin maatakaatavalta, päätin kuitenkin katsoa, mihin se polku johtaisi.

Ensimmäisten hyväksyttävien tulosten saaminen ei lopulta ollut mitenkään vaikeaa. Se vaati ainoastaan kuvauspaikan riittävän tuntemuksen ja repullisen kärsivällisyyttä. Eli ei mitään uutta auringon alla. Ilman noita kahta ominaisuuttahan ei kuvaajan tulisi luontoon lähteäkään.

Aihe n:o 2: Kaakkuri katossa

Seuraava aihe on hyvin ennalta arvattava. Olinhan edelleen kaakkurilammella.

Lintu oli siis saatava ujutettua kuvaan tavalla tai toisella. Valitsin sen toisen tavan, eli päätin sijoittaa linnut kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti ylös.

Tulos? Hämmentävä, to say the least.

Aihe n:o 3: Ilmassa kelluva kaakkuri

Vaikka olin eittämättä hiukan pettynyt lopputulokseen, se ei tarkoittanut, että olisin lannistunut. Päinvastoin. Leikkisästi lepattava luovuuden liekkini käski minun kehittää ideaa eteenpäin: Oli otettava kuva, jossa kaakkuri ja sen peilikuva olisivat mahdollisimman identtiset. Saadun kuvan voisi sitten kääntää päälaelleen, jolloin lintu näyttäisi leijailevan ilmassa. Kuvan joka olisi samaan aikaan sekä todellinen että epätodellinen.

Käytännössä asia oli helpommin sanottu kuin tehty. Se valkeni itselleni valitettavan nopeasti. Koskaan en tuota täydellistä peilikuvaa tuona kesänä tavoittanut.

Alla olevan vaakakuvan väritasapainoa olen puolestaan muuttanut miellyttämään silmää enemmän.

Aihe n:o 4: Hitausennätys

Utuisina kesäiltoina Monet’n idyllisiä akvarelleja ihaillessani olin saanut edellisten lisäksi aivan toisenlaisen ajatuksen. Ja aivan kuten ne, sekään ei suostunut jättämään minua rauhaan: Kuinka kuvata lentävä lintu pastellimaisemassa siten, että lintu itse ja sen liike eivät rikkoisi, vaan päinvastoin korostaisivat, taustan värien pehmeää harmoniaa?

Lukuisien kokeilujen jälkeen oli selvää, että kuva olisi sitä kauniimpi, mitä hitaampi olisi käyttämäni suljinaika. Kysymys olikin siitä, kuinka hidas olisi tarpeeksi nopea piirtämään linnun tärkeimmät yksityiskohdat siedettävän tarkasti. Ja kuinka nopeasti ja tarkasti itse kykenisin seuraamaan kamerallani linnun lentoa sen liikkeen pysäyttämiseksi.

Se, kuinka paljon aikaa ja henkistä energiaa kokeiluun meni, on sivuseikka. Jos itsestäni jotain annoin, sitä enemmän kuitenkin sain. Luonto palkitsee aina sen, joka sitä rakastaa.

Se suljinaika? Kuvan nuori poikanen on vangittu suljinnopeudella 1/160.

Aikuisen linnun iltalento on puolestaan ikuistettu suljinnopeudella 1/200

Loppusaldo

Kannattiko tämä kaikki? Siinä mielessä kyllä, että tuonakin kesänä sain jälleen kerran nähdä ja kokea niin monia mieleenpainuvia asioita kaakkurilampeni rannalla. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Toisaalta ilman tuota kesää ei näitäkään tarinoita olisi olemassa.

Katso myös nämä:

Kaakkuri pelastettiin hirttosilmukasta – Harvinainen tilannekuva 13. Kaakkurini palasivat! – Tunnelmakuvia Pohjois-Savon ensimmäisestä palaajasta. Kaakkurilammen ympäristörikollista etsitään – Luontokuvaaja voi vaikuttaa, osa 1. Kaakkuri ja ylösalaisin käännetty maisema – Katso video Vesi pärskyy kun kaakkuriemo laskeutuu kala nokassaan Kake Kaakkurin joulutarina, v. 2004. Kaakkuri on Suomen kovaäänisin lintu – Kuuntele itse. Kaakkurin räjähtävä lentoonlähtö – Katso kuvaesitys Ääniä ja tunnelmakuvia hiljaiselta kaakkurilammelta Mustavalkeita tunnelmakuvia kaakkurilammeltani Silkkuikkuemon äidinrakkautta, Kaakkuri tulee suoraan kohti – Sekä muita kuviani Vuoden Luontokuva 2017-kilpailusta Ilta tulee kaakkurilammelle.