Kevään mielenkiintoiset löydöt: Värirengastettuja kurkia ja poikkeavan värisiä sinisorsia

Kommentoi

Edellisellä kerralla kerroin huhtikuun lopulla kuvaamastani lontoolaisesta rengastetusta naurulokista. Huhtikuun alkupuolella päähuomioni oli kuitenkin ollut suunnattu Rautalammin Rastunsuon poikkeuksellisen suuriin kurkiparviin, joista  kaikkein suurimassa seuraamassani kurkiparvessa oli noin 550 kurkea.

Päivisin kurjet viihtyivät yleensä samalla suurella peltoaukealla, mutta illan alkaessa hämärtyä ne siirtyivät syrjemmälle. Usein eräälle vielä sulamisvesilammikoiden osittain peittämälle suopellolle, jonne kerääntyi yötään viettämään myös suuria määriä metsähanhia, sinisorsia ja jonkin verran laulujoutsenia.

Juuri tällaisesta tilanteesta on yllä olevalla 17.4. kuvamaallani videolla kysymys. Auringon ollessa juuri laskemassa suuri määrä lintuja oli kokoontunut yhteiselle yöpuulle viimeisten mattimyöhäisten vielä saapuessa paikalle.

Tarkensin tuolloin kamerani etualalla näkyviin kurkiin, mutta hämäryyden takia en kuvatessani pystynyt juuri näkemään mitään pieniä yksityiskohtia. Niinpä videota myöhemmin kotonani tutkiessani yllätyin suuresti huomatessani yhdellä kurjista olevan värirenkaat jaloissaan. Mikä parasta onnistuin myös lukemaan värirenkaat videon yksittäiskuvasta.

Tein löydöstä tietenkin asianmukaisen ns. rengaslöytöilmoituksen, jolloin selvisi, että linnun oli poikasena rengastanut kuopiolainen kurkirengastaja Petteri Koponen Maaningalla v. 2010. Mielenkiintoista linnussa on se, että sen emo oli ensimmäinen Pohjois-Savossa rengastettu kurki.  (Rengastuspaikka kartalla)

Kaksi päivää aiemmin olin kuitenkin kuvannut jo toisen värirengastetun kurjen. Tuolla kertaa rengastetun linnun kuvaaminen ei ollut vahinko, sillä olin kiikarillani jo aiemmin huomannut 500 muun kurjen mukana ruokailevan linnun. Valitettavasti etäisyyttä lintuun oli kovin paljon liikaa, etenkin kun ilmassa oli jonkin verran lämpöväreilyä. Siitä huolimatta onnistuin nyt ongelmitta lukemaan kuvasta – päinvastoin kuin edellisen kurjen tapauksessa –sekä renkaiden värit että  järjestyksen.

kurki,värirengas,rengastettu

Pohjanmaalla rengastettu kurki, Rastunsuo, Rautalampi

Tekemäni rengaslöytöilmoituksen perusteella sitten selvisi, että lintu oli kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Pyhäjärveltä, jossa sen oli v. 2012 poikasena rengastanut turkulainen Petri Suorsa. (Rengastuspaikka kartalla)

Rengastettujen lintujen lisäksi kevään mielenkiintoisia löytöjäni ovat kaksi poikkeavan väristä sinisorsaa.  Toinen niistä oli vaaleasävytteinen leukistinen naarassinisorsa. Toinen taas erikoisen värinen ns. tanskalainen koirassinisorsa.  Eikä siinä kaikki!  Olin nimittäin kuvannut myös huhtikuussa kaksi vuotta sitten samanlaiset linnut. Rastunsuolla, missäpä muuallakaan. (Linkki  v. 2015 kuvaamiini sinisorsien erikoisiin värimuotoihin)

leukistinen,lintu,sinisorsa

Sinisorsa, leukistinen, Suonenjoki, 2017

sinisorsa,koiras,tanskalainen

Sinisorsa, poikkeava ns. tanskalainen värimuoto

Nyt kuvaamani kaksi lintua olivat kuitenkin kuvaushetkellä aivan Suonenjoen keskustassa, jokeen syntyneessä melko pienessä sulassa. Erikoista tilanteessa oli se, että sulassa oli vain kuusi sinisorsaa, ja niistä siis peräti kolmasosa oli poikkeavan värisiä! Siinäpä erikoinen tilasto. (Kuvauspaikka kartalla)

Erikoista on myös se, että kuvasin nämä erikoisen näköiset linnut vain tunti sen jälkeen, kun olin kuvannut edellisen  rengastetun kurjen Rastunsuolla. Yhdessä päivässä ehtii joskus näkemään yllättävän paljon!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.