Kuuntele kuinka kehräävän Siiri-kissan ääni rauhoittaa.

1 Kommentti

Kuuntele kissan mieltä rauhoittavaa ja keskittymistä helpottavaa kehräämistä. Kolme tuntia kestävällä videolla kehräävä kissa on toistakymmentä vuotta vanha Siiri.

Äänillä on monia mielenkiintoisia vaikutuksia ihmiseen. Aiemmin olen julkaissut yhden videon, joka perustuu juoksevan veden tuottamaan valkoiseen kohinaan, jonka sanotaan mm. helpottavan keskittymistä.

Ilmiön todenperäisyydestä kertoo omalla tavallaan jo se, että YouTubessa on suuri joukko erilaisia valkoiseen kohinaan perustuvia videoita, joita kutakin on ladattu miljoonia kertoja.  Hyvin suosittuja ovat esim. videot, joilla on kuultavissa sateen, ukkosen tai tuulen ääntä. Myös erilaisia mekaanisesti tai digitaalisesti tuotettuja valkoista kohinaa sisältäviä videoita on runsaasti.

Videolla kuultava Siiri-kissan kehräys ei ole varsinaisesti valkoista kohina, mutta – kuten jokainen kissanomistaja pystyy vahvistamaan – sen ääni on monotonisuudessaan hyvin rauhoittava.

Tiesitkö muuten, että vielä joitakin vuosia sitten tietynlaisen klassisen musiikin, etenkin Mozartin, väitettiin nostavan muutamilla yksiköillä ihmisen älykkyysosamäärää. Nimekseen tämä ilmiö sai Mozart-efektin.

Väite ei kaiken lisäksi ollut tuulesta temmattu, vaan perustui v. 1993 suoritettuun tieteelliseen kokeeseen. Valitettavasti tuo hyvin suurta huomiota saanut havainto oli kuitenkin liian hyvä ollakseen totta, sillä myöhemmissä kokeissa itävaltalaisen tutkimusryhmän tuloksille ei ole löytynyt vahvistusta.

Lisätietoa

Mozart-efektistä tietoa suomeksi Wikipediassa.

Englanniksi Mozart-efektistä ja yhdeksästä muusta myytistä ihmisen älykkyyteen vaikuttavista asioista Discovery Chanelillä.

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.