Laulujoutsenia torikokouksessa , keskellä tietä sekä jarrutelineet alhaalla

Kommentoi

laulujoutsen,parvi,pellolla

Laulujoutsenparvi pellon laidassa illan pimetessä

Nyt kun laulujoutsenten pääjoukot ovat reviiriltäni lopullisesti poistuneet, on minulla ollut lopulta aikaa katsella, millaista kuvamateriaalia onnistuin saamaan niinä kolmena päivänä, jolloin kävin kuvaamassa Rautalammin Vesterilän suurta joutsenkerääntymää.

Tällöin minulle on itsellenikin tullut yllätyksenä, kuinka vähän varsinaisia valokuvia olin ottanut. Niitä ei todellakaan ole kovin monia. Videomateriaalia sen sijaan on kertyi noina päivinä ihan kohtuullisesti.

Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kuin näin käynyt viimeisen vuoden aikana. Ilmiölle on kuitenkin aivan luonnollinen selitys: Kuvaan valokuvin tutuista moneen kertaan kuvaamistani lajeista enää lähinnä vain sellaisia tilanteita, joista minulla ei ole entuudestaan riittävää tai riittävän tasokasta materiaalia. Tilanteella en tarkoita ainoastaan lajin käyttäytymistä vaan myös kuvassa näkyviä värejä, valoja tai muita hyvän ja mielenkiintoisen kuvan muodostavia elementtejä.

Uudet kuvauslajit ovat tietysti asia erikseen. Silloin jo sen ensimmäisen dokumenttiluonteisen – laadusta viis – kuvan saaminen on riittävä syy kuvan ottamiseen.

No, laulujoutsenistahan minulle on todella kertynyt – kiitos Tyyrinvirran ­– jo niin paljon valokuvia, ettei minun todellakaan tarvitse energiaani hukata tavallisten peruskuvien ottamiseen vaan voin esim. keskittyä videokuvaamaan lajia.

Laulujoutsenpari keskellä tietä

Laulujoutsenpari keskellä tietä

Nyt nähtävistä kuvista mielenkiintoisin tilanne on yllä olevassa kuvassa, jossa kaksi aikuista laulujoutsenta seisoo ympärilleen tähyillen keskellä tietä. Tilannetta edelsi aikaisemmin julkaisemallani videolla nähtävän lentokyvyttömäksi loukkaantunen linnun kipuaminen tielle. Nämä kaksi lintua – sekä puoli tusinaa muuta – seurasivat nimittäin aivan loukkaantuneen linnun kintereillä.

Lentokyvytön lintu pääsikin ylittämään tien, mutta nämä – eivätkä niitä seuranneet muut linnut – ehtineet tien ylitse ennen lähestyvien autojen äänien voimistumista. Kohta kuvan ottamisen jälkeen joutsenpari syöksyi äänten säikäyttäminä lentoon.

laulujoutsen,laskeutuu,whooper swan,landing

Laulujoutsen laskeutuu pellolle iltapäivän hämärtyessä

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.