Metsäjäniksen iltaruokailu – Se on HÄN, minun oma puputyttöni!

Kommentoi

Järki sanoo yhtä ja tunteet toista:

Toistaiseksi uskon tunteitani, koska se on inhimillistä ja koska haluan niin tehdä.

Tänä iltana kuvaamani metsäjäniksen täytyy nimittäin olla sama kuin se, jota viime kesänä toistuvasti kuvasin.

”Hold your horses, etkös jo ole julkisesti epäillyt, että se sinun puputyttösi joutui haulien ruuaksi?”, toteaa tähän järkeni kylmän rauhallisesti.

Totesin kyllä, mutta nyt kahtena iltana tapaamani jänis käyttäytyy täysin identtisesti viimekesäisen pupuni kanssa. Tämäkään ei näet tunnu pelkäävän kuvakoniani juuri lainkaan, vaan molempina iltoina on ruokaillut rauhallisena uskollisen palvelijani läheisyydessä.

Kuva: Metsäjänis ruokailee.

Metsäjänis ruokailee kesäiltana.

Tänäkin iltana sen ruokailu kesti toista tuntia!  Kaiken kaikkiaan ikimuistettava kokemus jo senkin takia, että loppujen lopuksi jäin – aivan kuten viime kesänä useita kertoja – jäniksen panttivangiksi.

Viimeisen vajaan puoli tuntia se nimittäin ruokaili kuvien taustojen kannalta epäedullisessa paikassa, joten jätin kuvauksen siltä osin kokonaan pois mielestäni ja keskityin ihailemaan kaunista eläintä.

Kuva: Metsäjänis katsoo kuvaajaansa.

Metsäjänis katsoo kuvaajaansa.

Vanki olin sen takia, etten voinut myöskään poistua, koska pelkäsin säikyttäväni sen silloin. Se taas olisi merkinnyt sitä, etten  tulevaisuudessakaan saisi mahdollisuutta kuvata sitä. Kerran pahasti säikytetty eläin näet pelkää pelästyttäjäänsä loppuelämänsä.

Kuva: Metsäjänis ruokailee kesäillassa.

Metsäjänis ruokailee kesäillassa.

Ps. Jos et vielä lukenut viimekesäisestä pupusuhteestani, voit tehdä sen kirjoittamalla sanan metsäjänis blogini Search posts-kenttään.

P.s.2.  Kuvat ovat jälleen kerran täysin rajaamattomia, jotta voisit nähdä juuri saman, jonka minäkin näin.

Tags: METLA

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.