Mummeroisen jälkihavainnot ja Autoileva hiiri – Arkiston helmi, v. 2008.

Kommentoi

Valkohantapeura etsimassa ravintoa puidulta pellolta syksylla 2005 Suonenjoella. Aina eivät lukijani ole halunneet nimeänsä julkisuuteen.

Tästä esimerkkinä omista hauskoista luontohavainnoistaan nimimerkillä Mummeroinen kertonut lukija:

”Kävelin männä viikolla, kun vielä oli lunta muassa ja kuura puussa, noin neljän kilometrin matkan tässä lähitienoolla.

Jälkien saldo oli seuraava:

Monet jäniksen tassutukset, vai liekö sama hypellyt.

Yhdet ketunjäljet, myyrän piiperryksiä monessa kohti, ja niiden lähellä kärpän hyppyjä.

Kolmessa kohtaa oli hirvi tallustellut tien poikki. Kaiken kruununa oli kolme valkohäntäpeuraa kulkenut tien reunaa ja siitä poikennut metsään. Siis ei metsässä autiota ole, vaikka ei olisi ääniäkään.”

Autoileva hiiri

Myyrä etsii ravintoa hangen päältä lintujen ruokintapaikalla.

Myös suonenjokelainen autonomistaja oli havainnut eläimen jälkiä. Näin hän itse kertoi tapahtumasta:

”Olipa vaimolle kauhunsekainen yllätys, kun jonkin aikaa autossa olleeseen huovutettuun talvitakkiin oli ilmestynyt reikiä.

Tekijäksi arvelimme hiiren, ja uskoimme sen kyllä poistuvan autosta itsekseen.

Toisin kuitenkin kävi, sillä parin viikon kuluttua tavaratilaan yöksi jätetty koiran ruokasäkki koki kovia. Kaiken huipuksi meillä oli syytä olla todella huolissamme automme verhoilusta, sillä ahkeran jyrsijän pieniä puremajälkiä alkoi olla siellä täällä.

Niinpä vaihtoehtoja ei liioin ollut. Hiiren kohtaloksi muodostui perinteinen juustopala-ansa. Vainajan tunnistin myöhemmin metsähiireksi, joita meillä on perinteisesti asustellut pihapiirissä, mutta ei onneksi aiemmin autossa.

Viimeisinä elinviikkoinaan hiiri matkasi päivittäin Iisvedelle ja kerran jopa Kuopioonkin.”

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.