Kurjenpoikanen varttui lehmien seurassa – Harvinainen tilannekuva 15.

Kommentoi

nuori, kurki, lehmä

Nuori kurki ja lehmiä laitumella.

Yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lintuihin liittyvistä kokemuksistani oli seurata kahden päivän ajan kesänsä lehmien seurassa viettänyttä nuorta kurkea Karttulassa v. 2008.

Nuoren kurjen voidaan todella hyvällä syyllä sanoa viettäneen kesänsä lehmien kanssa, sillä se ilmestyi laitumella ruokailevien lehmien joukkoon heinäkuun alussa, ja pysytteli niiden seurassa aina syyskuun loppupuolelle asti. Itse sain tiedon tästä ilman emojaan kasvaneesta mutta aivan terveestä nuoresta kurjesta syyskuun puolivälin kieppeillä.

Tällöin kävin ”tiedustelemassa” tilannetta kahteen otteeseen selvittääkseni, missä kunnossa se oli ja millaisiin toimenpiteisiin sen pelastamiseksi oli mahdollisesti ryhdyttävä.

Tuolloin kävi ilmi, ettei mitään suurta operaatiota tarvitsisi suorittaa, vaan lintu olisi todennäköisesti yhdenkin asiansa osaavan kiinni otettavissa. Tämä arvio osoittautui oikeaksi, kun tunnettu humppilainen ”kurkimies” Jouko Alhainen kävi hakemassa sen hoitoonsa parisen viikkoa myöhemmin. Talven nuori kurki vietti aikuisen naaraskurjen seurassa Joukon tilalla.

Seuraavana keväänä hyvin kehittynyt kurki sitten vapautettiin takaisin luontoon, ja siitä on myöhemmin tehty havainto mm. Gotlannissa.

Vähän ennen vapauttamistaan kurjesta oli myös tehty Jouko Alhaisen luona hauska video, jonka löysin sattumalta tätä kirjoittaessani (video: Kairon kanava).

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.