Onnistuuko kalatiiranpoikanen nielaisemaan jättikalan – Harvinainen tilannekuva 52

Kommentoi

kalatiiran poikanen, kala, särki

Kalatiiranpoikanen yrittää nielaista liian suurta kalaa

Kesä 2007 oli hyvin antoisa, mitä tulee kalatiirakuviin. Jo aiemmin julkaisin kuvan pienestä kalatiiranpoikasesta, jonka onnistuin pelastamaan lähes varmalta tukehtumiskuolemalta.

Oheinen kuva on kuvattu toisen seuraamani kalatiiraperheen poikasesta kolme viikkoa myöhemmin. Tässä tapauksessa niin poikanen kuin emon sille tuoma särki ovat paljon suurempia kuin edellisessä aiheeseen liittyvässä kuvassa.

Onneksi myös tällä tilanteella on sen uhkaavuudesta huolimatta onnellinen loppu. Kaiken lisäksi vielä minun asiaan millään tavalla puuttumatta.

Ei kestänyt nimittäin kuin muutama sekunti siihen, kun poikanen ymmärsi, ettei se millään onnistuisi nielaisemaan kalaa. Niinpä se pudotti kalan sadevesilammikkoon, ja jäi odottamaan emojensa tuovan sopivamman kokoista purtavaa.

kalatiiran poikanen, kala, särki

Kalatiiranpoikanen ihmettelee itselleen liian suurta särkeä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.