Opi tunnistamaan gammayökkönen videon ja kuvien avulla

Kommentoi

Harva eläin on Suomessa saanut niin paljon mediahuomiota, ennen kaikkea negatiivista, kuin gammayökkönen viime kuussa. Syy laajaan uutisointiin oli tietenkin keväällä ilmeisesti miljoonien Etelä-Euroopasta vaeltaneiden aikuisten perhosten toukkien aiheuttamat tuhot etenekin rypsi- ja härkäpapuviljelmillä heinäelokuun vaihteessa. Tällaiset massavaellukset ovat meillä onneksi melko harvinaisia mutta eivät suinkaan poikkeuksellisia. vastaavia on tapahtunut ainakin vuosina 1922 ja 1946. Viimeksi mainittuna vuonna kerrotaan toukkia olleen jopa niin paljon, että Turun radalla junien oli hidastettava vauhtiaan kiskoille liiskaantuneiden toukkien takia.

Elokuussa oli sitten toukista kehittyneiden toisen sukupolven perhosten ilmestyä ihmeteltäviksemme. Omakin puutarhani sai tuolloin oman osansa eli yhden ahkerasti kukilla mettä imeskelleen gammayökkösen. Näitä aikuisia yökkösiä on nyt sitten mahdollista nähdä jopa aina lokakuulle asti.

gammayökkönen,autographa gamma, auringonkukka,kukka,mesi

Gammayökkönen imee auringonkukan mettä, sivukuva.

Lajin ei kuitenkaan juuri tiedetä harrastavan poismuuttoa talveksi amiraalien tai ohdakeperhosten tapaan. Onneksi laji ei toistaiseksi ole vielä pystynyt mainittavissa määrin talvehtimaan Suomessa, joten ensi kesänä emme välttämättä näe tämän kesän kaltaista gammayökkösvyöryä. Tulevaisuudessa tämäkin voi kuitenkin muuttua ilmastonmuutoksen edetessä.

Gammayökkönen eroaa suurimmasta osasta muista yöperhosistamme siinä, että sen näkee lentävän usein myös päivisin.  Tällöin se lentää ahkerasti kukasta kukkaan eikä usein malta pysähtyä täysin paikoilleen edes mettä imiessään. Välillä se kuitenkin pysähtyy lepäämään ja tuolloin lähes jähmettyy liikkumattomaksi paikalleen laskostaen ensin siipensä siististi suppuun. Tällöinkin sen etusiivissä on kuitenkin  selvästi erotettavissa lajille nimen antanut vaalea, osin valkea kreikkalaista gamma-kirjainta (γ) muistuttava hopeanhohtoinen kuvio.

gammayökkönen,autographa gamma, auringonkukka,kukka

Gammayökkönen siivet supussa, sivukuva

Muutoin sen tummansävyisissä siivissä on erilaisia monimutkaisia ruskeita ja harmaita  kuvioita, jotka auttavat sitä maastoutumaan ja tekevät siitä useissa ympäristöissä lähes näkymättömän. Sen vaaleareunuksiset takasiivet ovat kuitenkin nähtävillä lähinnä vain sen lentäessä tai imiessä mettä kukista.

gammayökkönen,autographa gamma, auringonkukka,kukka,mesi

Gammayökkönen imee auringonkukan mettä.

Gammayökkönen on ”mielenkiintoinen” tapaus siinä suhteessa, että sen koko eli perhosista yleensä ilmoitettu siipien kärkiväli, vaihtelee todella paljon riippuen lähteestä.  Pienin löytämäni lukema on 32mm ja korkein 50mm. Esim. ’Murkkuja ja Mehiläisiä’ (WSOY) sanoo siipivälin olevan 32-43 mm, ’Ötökät’ (Tammi) 33- 41 mm, ’Hyönteisiä värikuvina’ (WSOY) 37-42 mm, suomenkielinen Wikipedia 36-43 mm, englanninkielinen 30-45 mm, ranskankielinen 40-45 mm, saksankielinen 35-40mm ja ruotsinkielinen  35-50mm. Selittäköön ken voi!

gammayökkönen,autographa gamma, auringonkukka,kukka,mesi

Gammayökkönen imee auringonkukan mettä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.