Pieni luonnonihme – Oravan kukka-asetelma on tehty kuusenkävyistä.

Kommentoi

Oravan kuusenkäpyasetelma

Oravan kuusenkäpyasetelma

Luonto on täynnä ihmeellisyyksiä – suuria ja pieniä – jotka vain odottavat löytämistään. Eikä niiden havaitsemiseen vaadita edes suurta luonnontuntemusta. Vain uteliaisuutta sekä halua ja uskallusta nähdä asioita uusin silmin.

Ei se enempää vaadi.

Ei luonnossa kulkijan tarvitse nähdä mitään erikoista vaan ainoastaan nauttia näkemästään sitä lainkaan kyseenalaistamatta. Tärkeintä on luonnosta nauttiminen ja oma kokemisen tunne; ei se, onko nähnyt jotain, jota kukaan muu ei ole havainnut tai josta tieteelläkään ei ole mitään aavistusta.

Löytämäni kuusenkäpysasetelman, joka ainakin omasta mielestäni oli täydellisesti ja kuin harkiten rakennettu, täytyi todella olla oravan tassun tekosia, sillä ihmisiä tuossa karuakin karummassa louhikossa ei liiku.

Tämän jonkin taiteellisen kurren luomuksen löytyminen oli tietenkin aivan sattuma, sillä hoksasin ne vasta ryhtyessäni istumaan suuren kivilohkareen päälle odottamaan pohjantikkoja edellisessä jutussani esittelemälläni paikalla Suonenjoen kivijättiläisten maassa.

Oli itse asiassa vain senteistä kiinni, ettei kurren huolella tehty asetelma jäänyt ahterini alle. Mikä pyhäinhäväistys, jos niin olisi käynyt!

Se, mikä kävyissä tietenkin kiinnitti huomioni, oli niiden ”karojen” pysty täysin pysty asento sekä kukan kukintoja muistuttavat yläosat. Näkymän kauneutta vain korosti käpyjen symmetrinen sijainti sammaleella makaavien käpysuomujen keskellä.

Se, että ne olivat niin selvästi näkyvillä, johtui taas siitä yksinkertaisesta syystä, että alueen kivien päällä kasvaa vain matalaa sammalta ja jäkälää. Mitään näkyvyyttä estävää kasvillisuutta, ei edes mustikan- tai puolukanvarpuja, kivilohkareiden päällä ei kasva.

Tunnustus: Aivan sataprosenttisen autenttinen kuva ei kuitenkaan ole, sillä vaihdoin toisen kävyn paikkaa voidakseni kuvata asetelman sellaisesta kulmasta, joka mahdollistaisi kävyille kauniimman taustan. Toivottavasti sitä ei lasketa minulle kovin suureksi synniksi.

Toivottavasti myös itse taiteilija, jos se sattuu käymään ihailemassa oman luovuutensa tuloksia, kykenee antamaan minulle anteeksi teoksensa tärvelemisen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.