Pikkulepinkäinen, pieni peto linnuksi, raatelee myyrän

1 Kommentti

Kuva: Pikkulepinkäinen raatelee pikkunisäkkään.

On jälleen se aika käsillä, jolloin pitää päättää, millä lähivuosien kuvillani voisin yrittää menestyä tulevan vuoden luontokuvakilpailuissa.

Ehdokkaiden joukosta silmiini sattuivat toissa kesänä ottamani pikkulepinkäiskuvat, joista yhdellä osallistuin vuoden 2010 vuoden luontokuvakilpailuun, vaikka jo etukäteen tiesin pelin menytetyksi kuvan osalta.

Se oli ensinnäkin aivan liian väkivaltainen kilpailun luonteeseen, ja toisaalta kuvan vasemmassa laidassa oleva oksa oli  komposition kannalta aivan väärässä kohdassa ja lisäksi  häiritsevän näkyvä.

En ryhtyisi myöskään kehumaan kuvan värimaailmaa. Itse asiassa ainoa seikka, joka erotti kuvan mistä muusta tahansa luontokuvasta, oli kuvatun tilanteen erikoislaatuisuus, harvinaisuus.

Lyhyesti pikkulepinkäisestä:

Pikkulepinkäisen (lanius collurio) pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset. Tilaisuuden tullen pikkulepinkäiselle kelpaavat kuitenkin myös pikkulinnut ja pikkunisäkkäät kuten jyrsijät.

Ylimääräisen ravinnon se osaa varastoida oksien teräviin piikkeihin ja oksanhankoihin. Juuri tästä on myös kyse näissä harvinaisissa kuvissa, joissa linnut ovat sananmukaisesti seivästäneet saalistamansa myyrän ja repivät sen sitten julmasti kappaleiksi.

Kuva: Pikkulepinkäinen syö piikkiin seivästämäänsä päästäistä.

 

Huom. Tilanteen syntymiseen en ole itse millään tavalla vaikuttanut. Tilaisuuskin kuvata tapahtuma oli pelkkää sattumaa. En olisi sitä voinut mitenkään ennakoida.

Kuvauspaikka: Suonenjoki. Kuvauspaikka: kesäkuu 2009. Etäisyys kohteesta alle 5 metriä.

P.s. Alunperin oli määrittänyt pikkulepinkäisten saaliin päästäiseksi, mutta nyt olen korjannut sen lukijavihjeen perusteella myyräksi.

1 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.