Pikkulepinkäinen raatelee seivästämänsä myyrän – Harvinainen tilannekuva 56

Kommentoi

pikkulepinkäinen,saalis, päästäinen, seivästetty

Pikkulepinkäinen syö päästäistä.

Olen usein tuntenut olevani etuoikeutettu siitä, että olen saanut seurata ja ikuistaa kuvin monia erikoisia ja mielenkiintoisia tapahtumia luonnossa. Ylivoimainen osa näistä kuvaamistani harvinaisista tilanteista on jättänyt mieleeni positiivisia muistoja. Mutta ei aina.

Tästä esimerkkeinä Harvinainen tilannekuva-sarjan kaksi seuraava kuvaa, joista ensimmäisessä ovat pääosassa pikkulepinkäinen ja jokin myyrälaji. Sarjan seuraava, myöhemmin julkaisemani, kuva ”inhottavasta” tilanteesta liittyy laulujoutseneen.

Oheista kuvan tilannetta, jossa pikkulepinkäinen syö juuri saalistamaansa myyrää, en ollut mitenkään lavastanut tai järjestänyt etukäteen, vaan se tuli eteeni aivan yllättäen paikassa, jossa olin jo jonkin aikaa seuraillut pikkulepinkäisparin puuhailuja. Se, että onnistuin kuvaamaan tilanteen – niin vastenmieliseltä kuin se omiin silmiinikin näytti – oli minulle kuitenkin kuvaajana yhden unelman täyttymys.

Olin nimittäin useampana edellisenä vuonna onnistunut kuvaamaan pikkulepinkäisiä monissa erilaisissa tilanteissa, mutta eräs lajille tyypillinen toiminto, josta olin kirjoista lukenut, mutta en ollut koskaan omin silmin edes nähnyt – saaliin seivästäminen ja varastoiminen teräviin oksantynkiin – oli jäänyt toistaiseksi kuvaamatta.

Nyt se siis sain tämän harvinaisen tilanteen kuvattua, mutta en kuitenkaan ole koskaan osannut olla siitä erityisen ylpeä saati iloinen. Ymmärrät varmaankin tunteeni.

P.s. Alunperin olin määrittänyt saaliseläimen virheellisesti päästäiseksi, mutta nyt, kiitos asiasta paremmin selvillä olevien lukijoiden, on selvinnyt, että se onkin jokin myyrälaji.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.