Suomen Luonto julkaisi videoni Tyyrinvirran saukosta.

Kommentoi

Heti Madeiran-matkani jälkeen Suomen Luonnosta otettiin yhteyttä ja kysyttiin voisinko käydä melko pikaisesti kuvamaamassa videolle silloin jo talvisemman näköiseksi käynyttä Tyyrivirtaa.

Lupasin tehdä parhaani, kun ja jos tervehtyisin minua vaivaavasta flunssasta. Muutaman päivän kuluttua koin olevani riittävän hyvässä kunnossa – mutta en missään nimessä terve –  ja lähdin kohti Tyyrinvirtaa.

Etukäteen olin henkisesti valmistautunut kuvaamaan lähinnä vain virtaa eri paikoista, mutta jouduin muuttamaan suunnitelmaani heti virralle saavuttuani. Joen ylittävän sillan alapuolella lepäili näet kaksi laulujoutsenta, jotka sopivat lehden Tyyrinvirta-artikkelin yhteyteen paremmin kuin hyvin.

Niinpä liuin ja konttasin alas jyrkkää lumista rantapenkerettä päästäkseni tuulensuojaisaan kuvauspaikkaan sillan juurelle. Tämä oli tärkeää siksi, että halusin saada myös virran solisevan äänen videolle. Sillalla se ei olisi onnistunut, sillä jatkuvat tuulenpuuskat olisivat pilanneet kamerani suojaamattoman mikrofonin taltioiman äänen.

Niinpä sain lopulta kuvauskalustoni pystyyn, ja aloin videoida vaimeasti ääntelevää joutsenparia. Ja niin teinkin siihen asti, kun yhtäkkiä kuvaan ilmestyi SAUKKO!, joka varasti näyttämön itselleen.

Tämän vekkulin eläimen ilmestymisen yllätyksellisyyttä voin mielestäni hyvällä syyllä korostaa suurin kirjaimin siksi, etten ollut koskaan aiemmin itse nähnyt saukkoa Tyyrinvirralla.

Tästä pääset Suomen Luonnon verkkosivulle.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.