Suuren kalliolouhoksen mahtavat jääputoukset saivat minut tuntemaan itseni pieneksi

Kommentoi

Kuten jokin aika sitten kerroin, löysin Suonenjoelta kartan avulla toista viikkoa sitten aivan uusia suuria jääputouksia. Tällä kertaa jääputoukset eivät kuitenkaan olleet syntyneet luonnolliselle kalliojyrkänteelle, vaan syrjäiselle suurelle kalliolouhokselle Suonenjoen Eskelisenmäelle. Löytöhetkellä minulla ei kuitenkaan ollut mahdollista kuitenkaan kuvata paikkaa kunnolla, joten jouduin siirtämään niiden kuvausta myöhempään ajankohtaan. Sopiva hetki koittikin viime viikonloppuna, jolloin kävin kuvaamassa kalliolouhosta ja sen suuria jääputouksia kahtena peräkkäisenä päivänä.

Valitettavasti jääputoukset olivat kuluneen viikon aikana saaneet paikoin päälleen paksun lumipeitteen, joten paikka ei ollut aivan yhtä vaikuttava kuin löytöhetkellä.  Asiaa ei kuitenkaan kannattanut ryhtyä murehtimaan sen enempää, sillä tärkeintä oli saada ne joka tapauksessa dokumentoitua.  Mitään takeitahan ei ollut siitä, että lopputalven säät muuttaisivat tilannetta millään tavalla paremmaksi.  Toisaalta myös se, että näistä jääputouksista tai niiden pysyvyydestä kenelläkään ei ilmeisesti ole aiempaa tietoa, teki ilmiön mahdollisimman tarkan tallentamisen tärkeäksi.

Aiempiin jääputouskuvauksista Eskelisenmäen kalliolouhoksen jääputousten kuvaaminen poikkesi ennen kaikkea kuvausolosuhteiden vaativuuden takia: Ensinnäkin kalliolouhos oli suuri ja sen pohjalla oli sekä paksu pehmeä lumikerros että todella paljon erikokoisia lohkareita, jotka molemmat seikat vaikeuttivat liikkumista merkittävästi.

Paikoin liikkuminen olisi ollut mahdollista ilman lumikenkiäkin, mutta lumen alla piilossa olevien lohkareiden aiheuttaman vaaran takia niiden käyttäminen oli turvallisempaa. Oma lukunsa oli korkean kallioseinämän synnyttämä ilmeisen todellinen uhka. Koko ajan minulla oli nimittäin tunne, että jos kääntäisin selkäni korkealle kohoavalle kallioseinämälle, sieltä putoaisi niskaani jokin monista irtonaisen näköisistä lohkareista. En todellakaan tuntenut oloani kotoisaksi, vaikka videon loppu antaa niin ymmärtää.

Eskelisenmäen kalliolouhoksella jääputouksia on kahdella eri seinämällä. Videon alussa käyn ihailemassa niistä pienemmän jääputouksia. Valitettavasti koin tuon kallioseinämän lähestymisen ilman varmistusjoukkoja sen verran vaaralliseksi, että tyydyin katselemaan jääputouksia kallioseinämän edessä kohoavan lohkarekasan päältä.

Onneksi suurin osa näyttävistä jääputouksista on muodostunut louhoksen suuremmalle ja pidemmälle kallioseinämälle, jonka luokse pääseminen oli huomattavasti helpompaa.  Tuon seinämän vierellä oli lisäksi korkea, melko jyrkkä lohkareista muodostunut rinne, jonka ylittämällä olisi ehkä ollut mahdollista päästä turvallisesti tuon toisen kallioseinämän luo. Se, miten onnistuin tuon oman Mount Everestini valloittamisessa, selviää videolla.

Eskelisenmäen kalliolouhos kartalla.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.