Suuri valkoposkihanhiparvi nousee kohahtaen lentoon – Kuuntele tuhansien siipien pehmeä ääni

Kommentoi

valkoposkihanhi

Suuri valkoposkihanhiparvi pyrähtää lentoon

Tämän artikkelin valkoposkihanhikuvista ja luontoäänestä olen kiitollisuudenvelassa vantaalaiselle Mauri Hokkaselle, joka ilmoitti minulle kesämökkinsä naapuriin ilmestyneestä ja vain muutaman kilometrin päässä minun kodistani olevasta tuhatpäisestä valkoposkihanhiparvesta.

Ilman häneltä saamaani tietoa olisin varmaankin päätynyt kuvaamaan merkittävästi kauempana olevaa pienempää parvea, joka kaiken lisäksi oli myös huomattavasti vaikeammin kuvattavissa.

valkoposkihanhi

Valkoposkihanhiparvi ruokailee sänkipellolla

Tämä kuvissa nähtävä parvi sen sijaan oli pariin otteeseen kohtuullisen hyvällä kuvausetäisyydellä.  Mielenpainuvin kokemus oli kuitenkin oli tällä kertaa – aivan kuten edellisessä ketun ääntä käsittelevässä jutussani –  ääni. Se voimakas kohahdus, jonka lintujen tuhannet siivet saivat aina aikaiseksi parven noustessa yhtäkkiä ja yhtäaikaisesti lentoon.

P.s. Hanhien lentoon noustua kuuluu vaimea pamaus, jonka lähde minulla ei ole tiedossa eikä sillä ymmärtääkseni ollut mitään yhteyttä tilanteen syntyyn. Joka tapauksessa tällä pienellä peltoaukealla, jolla hanhet tuolloin ruokailivat, ainakaan aseen käyttö ei ole mahdollista asutuksen läheisyyden takia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.