Telkkä pulassa raekuuron iskiessä – Harvinainen tilannekuva 4.

Kommentoi

Telkkä ui raekuuron keskellä

Telkkä ui raekuuron keskellä

Yksi kuva-arkistoni tarkoin varjeltuja salaisuuksia on tähän saakka ollut vuonna 2008 Suonenjoen jätevedenpuhdistamolla ottamani kuva suurten rakeiden pommituksen keskelle joutuneesta telkästä.

Telkkä selvisi tilanteesta säikähdyksellä, mutta paljon huonommin kävi monien lintujen pesinnöille vain kolme päivää myöhemmin historiallisen tuhoisan raekuuron iskiessä keskelle Suonenjoen taajamaa. Raekuuron tuhoista antaa parhaimman kuvan se, että toistasataa autoa sain sen seurauksena huomattavia korjausta vaativia peltivaurioita. Osan vahingottuneista autoista vakuutusyhtiö jopa lunasti korjauskelvottomina.

Pihaani sataneita hyvin suuria rakeita, v. 2008.

Pihaani sataneita hyvin suuria rakeita, v. 2008.

Telkän onni oli se, että siihen iskenyt raekuuro oli hyvin lyhytaikainen ja rakeet, vaikka ne olivat normaaleja suurempia nekin, olivat kuin hyttysen munia verrattuna tuohon toiseen, 2.7.2008, iskeneeseen raekuuroon.

Viime kesänä edesmenneeseen Kuvakoniin kummallakaan raekuurolla ei ollut muuta kuin puhdistava vaikutus, vaikka se oli molemmilla kerroilla keskellä pahinta tilannetta.

Suonenjoen keskusta Raekuuron jälkeen v. 2008.

Suonenjoen keskusta Raekuuron jälkeen v. 2008.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.