Valkoinen jalohaikara on illan pimeydessä kuin taivaasta laskeutunut enkeli

2 Kommenttia

Pari viikkoa sitten sattunut jalohaikaran kohtaaminen oli todella visuaalisesti ikimuistoinen kokemus. Illan pimeydessä siivet levällään laskeutuva valkea jalohaikara oli kuin taivaasta ilmestyvä enkeli. Vastaavaa tunnetta ei mikään toinen kuvauskohteeni ole koskaan aiemmin tuottanut.

Videon jalohaikara on kuvattu Rautalammin Tyyrinvirralla, jossa sitä oli nähty elokuun alkupuolella useammankin kerran. Valitettavasti vain tämän komean valkoisen linnun päivärytmi oli aivan sopimaton kuvaustarkoituksiini, sillä sitä nähtiin ainoastaan ilta- ja aamuhämärän välisenä aikana. Tuolloinkin yleensä vain hyvin lyhyen aikaan, sillä virralla oleskelevat harmaahaikarat pitivät aluetta omanaan ja karkottivat jalohaikaran aina lähes heti sen laskeuduttua maahan.

Tämän itsekin turhautuneena todistaa. Harmikseni ”harmikset” nimittäin onnistuivat karkottamaan jalohaikaran myös sen ainoan kerran, kun lintu sattui tulemaan kuvausetäisyydelle valokuvaukseen riittävän valoisuuden aikana.

Taustatietoa

Alun perin metrin korkuinen mutta vain kilon painoinen jalohaikara (Ardea alba) on kotoisin trooppiselta vyöhykkeeltä. Nyt nähdyt linnut ovat kuitenkin todennäköisesti peräisin Virosta, jossa jotkin parit ovat aivan viime vuosina onnistuneet pesinnöissään. Suomessa laji ei sen sijaan ole vielä pesinyt kertaakaan, mutta harhailevia lintuja on viime vuosina tavattu maassamme yhä enemmän. Onkin ilmeisesti vain ajan kysymys, milloin laji saadaan kirjattua maamme pesimälajistoon.

2 Comments

  1. Juhani Rikala

    Hienoa kuulla, että Tyyrillä on ollut tänä kesänä myös jalohaikaroita. Minulta nuo Tyyrin perinteiset kalareissut loppuivat viime kesään sillä kalakaverini ja -isäntäni Ilkka Jalkanen kuoli tämän vuoden kesäkuussa ja 44 vuoden ajan jatkuneet jokavuotiset Tyyrin vierailut päättyivät suruun

    • Olli

      Otan osaa. Yritähän jaksaa käydä Tyyrillä, sillä virralla on tehty kunnostustöitä, ja nyt olen useamman kerran jo nähnyt lohikalojen poikasten hypppivän ilmaan! Aiemmin en ole nähnyt vastaavaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.