Värikäs iltahetki laulujoutsenten kanssa

Kommentoi

Laulujoutsen iltaruskon värittämässä sulassa

Laulujoutsen iltaruskon värittämässä sulassa

Eilen vietin useita tunteja Suonenjoen Iisveden venesataman saapuneiden joutsenten elämää seuraten. Parhaimmillaan pienessä sulassa joutsenia oli 12 kappaletta, joista suurin osa pariintuneita lintuja. Linnut olivat kuitenkin sen verran kaukana, että etenkin päivällä keskityin kuvaamaan vain videoita.  Voitte vain kuvitella millaisen keväisen konsertin noin suuri torvisoittokunta parhaimmillaan sai aikaiseksi! Laulujoutsenpari värikkäässä sulassa.

Koko aikaa en kuitenkaan jökättänyt samoilla jalansijoillani, vaan vähän ennen auringonlaskua vaihdoin kuvaspaikkaa.  Tiesin näet vuosien kokemuksesta, että tietyssä vaiheessa iltaa ja tietystä kulmasta katsottuna suuri osa sulan vedestä muuttuisi kauniin punaiseksi.

Näin todella kävikin, mutta valitettavasti kahta joutsenta lukuun ottamatta linnut olivat siirtyneet jäätyneen järvenselän keskelle valmistautumaan pimeän tuloon.

Juuri auringon lopullista katomaista metsärajan taakse, yksi pareista kuitenkin onneksi palasi takaisin sulaan ruokailemaan. Mitään huippukuvia en tällä kertaa saanut aikaiseksi, mutta silti niistä mielestäni selviää hyvin värikkään iltahetken kauneus

. Laulujoutsenparin kosiomenoja värikkäässä sulassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.