Väsynyt matkamies kesäkodissani – Räkättirastaan muuttomatkan onneton loppu.

Kommentoi

Kuollut räkäkättirastas jätevedenpuhdistamolla.

Kuollut räkäkättirastas jätevedenpuhdistamolla.

Viime päivinä räkättirastaita on ilmaantunut melko suurissa parvissa maisemaa elävöittämään.

Kaikkien muutto ei kuitenkaan ole sujunut onnellisten tähtien alla aivan loppuun saakka.

Kesäkodissani, jätevedenpuhdistamolla, silmiini näet sattui eräs onneton matkamies, jolle muuton rasitukset olivat ilmeisesti olleet liikaa.

Eksoottiset linnut eivät näyttä loppuvan pihastani, sillä tänään vangitsin kennolleni urpiaisen trooppisessa ympäristössä.

 

 

 

 

Urpiainen semran oksalla.

Urpiainen semran oksalla.

Läheisessä venesatamasta puolestaan löytyi ilmeisesti vettä kammoava varis, joka säikähti kovasti kastaessaan varpaankyntensä jääkylmään veteen.

Varis kastaa varpaansa.

Varis kastaa varpaansa.

Variksen outo käytös ei jäänyt ilman todistajia, sillä vain muutan metrin päässä tilannetta tarkkaili huvittuneena koirassinisorsa.

Sinisorsa jään reunalla.

Sinisorsa jään reunalla.

Naapurikunnan lintukosteikolla haukankatseeni taas tavoitti selkälokin. Lintu oli aivan liian kaukana, jotta olisin voinut haaveillakaan minkään järjellisen kuvan ottamista siitä. Huomattavasti mielenkiintoisempi sitten olikin kuvan tausta, joka paljastaa jälleen kerran suuren kiinnostukseni impressionismiin.

Impressionistinen selkälokki.

Impressionistinen selkälokki.

LuonnOLLIsesti,

Olli

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.