Videolla Rautalammin Vesterilän vaaralliset sähkölangat ja loukkaantuneen laulujoutsenen iltakävely

Kommentoi

Tämä videokoosteen taustalla on haluni pitää kiinni antamastani lupauksesta: Olin kuvaamassa Rautalammin Vesterilässä ollutta suurta monisatapäistä laulujoutsenparvea, kun puheilleni tuli eräs paikallinen asukas, joka kertoi murheellisia tietoja paikan historiasta.

Hänen mukaansa peltoaukealla risteileviin sähkölinjoihin oli vuosien kuluessa kuollut useita joutsenia ja kurkia. Tänäkin syksynä oli kuolemaan johtaneita voimajohtoihin törmäyksiä ollut jo ainakin kaksi. Lisäksi useamman linnun oli nähty osuvan johtoihin kesken lennon.

Nyt peltoaukeamalla on käynyt muiden joutsenten seurassa myös yksinäinen lentokyvytön lintu, jonka vamman syytä ei ole todennettu, mutta myös se on ilmeisesti loukkaantunut lennettyään päin sähköjohtoa.

Vammautunut joutsen on kertojan mielestä erityisen surullista katsottavaa, sillä joutuu kävelemään päivittäin melkoiset matkat. Iltaisin hämärän jo laskeuduttua se nimittäin aina kävelee yön viettoon läheiselle järvelle, josta se puolestaan palaa – jälleen kävellen – aamun alkaessa sarastaa. Muut pellolla ruokailevat linnut tekevät myös tämän saman matkan mutta lentäen.

Vuosi takaperin alueella puolestaan sattui lisäksi hyvin dramaattinen onnettomuus. Tuolloin laulujoutsen oli törmännyt voimalinjaan ja katkaissut yhden johdoista. Samalla joutsen oli itse syttynyt palamaan ja pudottuaan mahaan sytyttänyt myös pellon tuleen sillä seurauksella, että syntyneen tulipalon sammuttamiseen oli tarvittu useita paloautoja ja usean tunnin työ.

Kuultuani tämän peltoaukean synkän historian lupasin kertojalle yrittää auttaa heitä kaikin mahdollisin tavoin vastaavien onnettomuuksien estämiseksi. Tällä tarkoitin etenkin yhteydenottoa johdoista vastaavaan sähköverkkoyhtiöön vaarallisten sähkölankojen varustamiseksi varoituspalloin.

Kyseessähän ei olisi ensimmäinen kerta vuosien mittaan, kun kääntyisin Savon Voima Verkon puoleen tässä asiassa. Ilokseni useimmat yhteydenotot ovat myös johtaneet konkreetteihin toimenpiteisiin.

Koska en tietenkään voinut olla varma siitä, miten voimaverkkoyhtiö suhtautuisi ehdotukseeni lankojen varustamisesta varoituspalloin, päätin kuvata videolle materiaalia, joka osoittaisi kiistattomasti Vesterilän peltojen nykytilanteen vaarallisuuden, ja jota voisin tarpeen tullen käyttää neuvottelujen tukena.

Onneksi videoita ei tähän tarpeeseen koskaan tarvittu, sillä Savon Voima Verkosta luvattiin jo ensimmäisen yhteydenottoni aikana, että peltoaukean langat saavat kaunistuksekseen varoituspallot ensi kevääseen mennessä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

P.s. Kaikki materiaali on kuvattu yhden iltapäivän ja yhden illan aikana. Jokainen voi sillä perusteella yrittää arvioida, kuinka monta nousua ja laskua sähkölankojen välissä sadat joutsenet tekivät sen reilun viikon aikana, jonka ne pelloilla ruokailivat.

Oheisesta linkistä avautuu kartta, josta näkyvät peltoaukean voimajohdot. Siihen ei kuitenkaan ole merkitty peltojen vierellä ja yllä kulkevia talojen välisiä sähkölinjoja, joita on myös useita.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.