Viikonlopun saldo: Käki hoitoon ja varpushaukka vapauteen

Kommentoi

Nuori varpushaukka valmiina vapauteen.

Nuori varpushaukka valmiina vapauteen.

Olipa viikonloppu: lauantaina jouduin hoitelemaan etänä ilmeisesti lankaan itsensä loukanneen kaakkurin tapausta. Sunnuntaina sain puolestaan ilmoituksen mahdollisesti ikkunaan törmänneestä nuoresta käestä.

Eikä siinä kaikki, sillä ollessani sitten käen kanssa matkalla eläinlääkäriin sain soiton aikuisesta varpushaukasta, joka oli loukannut siipensä lentäessään myös lankaan.

Lääkärintarkastuksessa eläinlääkäri näytti käelle vihreää valoa, mutta varpushaukan kohtalo oli surullisempi. Se jouduttiin nimittämään vaivuttamaan viimeiseen uneen sen kärsimysten lopettamiseksi.

Sääliksi kävi, sillä se oli todella upea lintu.

Koska eläinlääkäri totesi käen siis kuntouttamiskelpoiseksi, matkani jatkui jälleen kerran Tarja Jauhiaisen luo Karttulaan. Siellä minua odottivat onneksi vaihteeksi hyvät uutiset, sillä vain reilu viikko sitten Tarjalle kiikuttamani nuori varpushaukka oli kuntoutunut täysin lentokykyiseksi.

Niinpä Tarjalla ja minulla oli miellyttävä tehtävä päästää lintu takaisin vapauteen. Mielellään se sinne näyttikin lentävän. Ainakin päätellen siitä, ettei hyväkäs luonut ensimmäistäkään katsetta taakseen lentäessään vauhdikkaasti ohitseni.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.