Kategorian Fasaani Arkisto

  1. Suurten lintujen luoma unohtumaton keväinen äänimaisema

    Kommentoi

    Joitakin asioita luonnossa on mahdoton kuvata sanoin: Yksi sellainen on varmasti se vaikuttava äänimaailma, joka on koettavissa sellaisilla paikoilla, joille keväisin kertyy suuri määrä paluumuutolla olevia kookkaita lintulajeja kuten kurkia, laulujoutsenia ja metsähanhia. Se on yksinkertaisesti kuultava ja ”nähtävä” itse.

    Oheisella videolla mielenkiintoisimmat tänä keväänä 2018 kuvaustilanteissa taltioimani äänet: kurki, laulujoutsen, metsähanhi ja kuovi. Videolla esiintyy myös fasaani, joka ei tietenkään ole muuttolintu, mutta jonka sattumalta kuvasin Rautalammin Rastunsuolla muiden kuvausten päätteeksi.

    Kuvauspaikat kartalla : Suonenjoki, Paaspää  ja Rautalampi, Rastunsuo

  2. Fasaania “pelottaa” Vuoden luontokuva 2012 -kilpailussa.

    2 Kommenttia
    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Fasaania pelottaa liikenteessä

    Vuoden Luontokuva 2012-kilpailun lopulliset tulokset ovat olleet nyt vajaan viikon kaiken kansan nähtävillä. Niin myös kunniamaininnalla palkittu kuvani Pelottaa, jossa fasaani kävelee suuren kauhakuormaajan takaosan alitse.

    Kuva osallistui kilpailuun Ihminen ja luonto-sarjassa.

    Alla osa muista kuvista, joilla osallistuin kilpailuun. Kiitos kaaokseen taipuvaisen luonteeni, en valitettavasti ole kovin varma kaikkien kuvien nimistä. (more…)

  3. Vastaani tuli fasaanipari.

    Kommentoi Fasaani heiluttaa siipiään.

     

    Toissapäivänä tosiaan sattui ja tapahtui.

    Minulle kauniisti poseeranneen pyyn poistuttua muihin maisemiin jatkoin vanhojen tuttujen kuvauspaikkojeni tarkastuskierrosta.

    Itse Rastunsuon alueellta en löytänyt muita kuin kaakanoita, joten en vaivautunut viettämään sen enempää aikaani tuossa Pohjois-Savon lintuparatiisissa. (more…)

  4. Lintu käyttää sulkiensa huoltoon lähes 10 % päivästään -Kuvissa koirasfasaani puhdistaa itseään.

    Kommentoi

    Linnut käyttävät suuren osan päivästä itsensä huoltamiseen.

    Itse asiassa ne käyttävät siihen keskimäärin   9.2 % päivästä.

    Merkittävimmän osan näistä toimista muodostaa höyhenpuvun hoito, sillä siihen kuluu peräti 92.6 % mainitusta määrästä.

    Kuva: Koirasfasaani huoltaa sulkiaan.

    Koirasfasaani huoltaa huolellisesti sulkiaan.

    (more…)

  5. Linnun vilkkuluomi – Lähikuva fasaanin silmästä

    2 Kommenttia
    Fasaanin vilkkuluomi verisuonineen.

    Koirasfasaanin vilkkusilmä verisuonineen

    Linnuilla on silmäluomen lisäksi silmän yli poikittain liikkuva osittain läpinäkyvä vilkkuluomi (plica semilunaris), jonka tehtävä on suojata silmää.

    Luontokuvaajalle vilkkuluomi aiheuttaa jonkin ylimääräistä mieliharmia, sillä usein  se ennättää kuvaushetkellä sumentamaan häiritsevästi linnun silmän kirkkautta.

    Kuvassa koirasfasaanin vilkkuluomi on juuri siirtynyt osittain peittämään linnun silmää, jolloin läpinäkyvässä silmäluomessa näkyy myös runsaasti  ohuita verisuonia.

  6. Komea koirasfasaani kävi kylässä talvella.

    2 Kommenttia
    Fasaanikoiras lumihangella.

    Fasaani lumihangella.

    Olen nyt kolmena peräkkäisenä päivänä kokenut saman masentavan kohtalon: Jäänyt jumiin lumeen kapeille sivuteille tuiskunneisiin lumikinoksiin.

    Onneksi kuitenkin olen taistellen päässyt joka kerran takaisin kotipihaani. Mikä pahinta kuviakaan ei ole tullut.

    Näin siis näytti käyvän tänäänkin, mutta sitten päivän edes osin pelasti takapihaltani kuulunut fasaanin fagottitorven törähdys. Ja mikä luontokuvaaja minä olisin ollut, jos en olisi yrittänyt huonoista olosuhteista huolimatta ikuistaa harvinaista vierastani.

    P.s. Kaikki kuvat ovat täysin rajaamattomia. (more…)

  7. Koirasfasaani pakkasella.

    Kommentoi

    Viime päivien mukavin yllätys oli parin fasaanikoiraan (Phasianus colchicus)) ilmestyminen muutamaksi päiväksi aivan kotini läheisyyteen.

    Kuvausmahdollisuuksia ei juuri ollut, mutta yhtenä harmaana pakkaspäivänä sain kuitenkin linnut edes hetkeksi etsimeeni.

    Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kaunis tämä maahamme metsästettäväksi väkisin istutettu laji onkaan.

    Kuva: Fasaanikukko lumisen kompostorin päällä.