Kategorian Käenpiika Arkisto

  1. Käenpiikaperheen romanttinen pesäpönttö – Katso video

    Kommentoi

    Kuluneen kesän hauskimmista kokemuksista oli käydä kuvaamassa vesantolaisen Juha Pirpun pihassa pesiviä käenpiikoja. Linnussa itsessään ei ollut mitään ihmeellistä, mutta lintujen itselleen valitsemassa kodissa sen sijaan kyllä oli.

    Enkä liioittele yhtään, kun kerron, että koko sen lyhyen ajan, jonka Juhan pihassa vietin, minulla oli vaikeuksia pysyä vakavana. Samalla jouduin kysymään itseltäni, mitä mahtaisivat linnut itse ajatella, jos ne tietäisivät, mikä sydämet sulattava sana oli linnunpöntön etuseinään puisin kirjaimin kirjoitettu.

    Tai jospa ne tiesivätkin, ja olivat valinneet juuri tämän linnunpöntön uudeksi kodikseen. Ken tietää? Todella romanttinen ajatus.

    Kiitos Juhalle, että sain käydä dokumentoimassa tapahtuman.

  2. Vihdoin käenpiika – Kuvia monivuotisesta toivelajistani.

    Kommentoi
    käenpiika

    Käenpiika pesäkolollaan.

    Usean vuoden ajan olen jo toivonut saada kuvata käenpiikaa, tuota pikkutikan kokoista pienikokoista tikkalintua. Eilen toive toteutui, sillä olin saanut edellisenä päivänä suonenjokelaiselta lintuharrastajalta ilmoituksen hänen löytämästään käenpiikojen pesäkolosta.

    Niinpä vietin eilisen päivän kuumassa piilokojussa käenpiikaperheen elämää seuraten. Alla esimerkkejä eilisen päivän kuvasaaliista. (more…)