Kategorian Supi Arkisto

  1. Liikenne vaatii miljoonia eläinuhreja- Luontokuvaaja voi vaikuttaa, osa 4.

    1 Kommentti

    Uusimman arvion mukaan liikenteessä maassamme kuolee vuoisttain yli kuusi miljoonaa eläintä, joista yli neljä miljoonaa on lintuja ja yli miljoona nisäkkäitä.

    Kuva Liikenteen tappama metsäkauris moottoritien laidassa.

    Kuva: Liikenteen tappama metsäkauris Kempeleellä.

    Vuonna 2004 kirjoitin artikkelin, jonka synnytti omakohtainen järkyttävä kokemus pienen kuovin kohtalosta. Kärsimyksestä, jonka ei olisi tarvinnut kestää niin kauan, jos kuski, joka oli sen päältä ajanut, olisi pysähtynyt saattamaan tekonsa loppuun. (more…)

  2. Rehellisesti Nelikulmiosta – Vuoden Luontokuvakilpailussa 2005 menestyneen koskikarakuvan taustaa.

    1 Kommentti

    Quadrangle

    Alla oleva pakina julkaistiin vuonna 2005 Luontokuva -lehdessä. Se kertoo toistaiseksi tunnetuimman kuvani, Nelikulmio,  syntyhistoriasta. Nelikulmiohan voitti vuonna 2005 Vuoden Luontokuvakilpailun Sommittelu ja muoto -sarjan. Sen lisäksi se voitti ylivoimaisesti TV Nelosen järjestämän yleisöäänestyksen.

    Rehellisesti Nelikulmiosta

    Muistan päivän kuin eilisen. Aamun aluksi aamulla tarkistin insinöörimäisen yksityiskohtaisesti laatimastani kuvaussuunnitelmasta sille nimenomaiselle päivälle varaamani kuva-aiheen: koskikara nelikulmiossa. Piece of cake, helppo nakki.

    (more…)