Arkisto: Mar 2018

  1. Näe jäälauttojen tanssivan itsensä koskessa pyöreiksi pannukakuiksi nopeutetulla videolla

    Kommentoi

    Pohjois-Savossa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Hirvolan myllyn luona tapahtui jälleen kummia: Myllyn vierelle laskeva Savijoen pieni koski pyöritti suuren määrän kauniin symmetrisiä, lähes pyöreitä jäälauttoja, joista suurin halkaisijaltaan puolimetrinen.

    Juuri tätä isoimman jäälautan liikettä kannattaa oheisella videolla seurata, sillä sen liike paljastaa selvimmin, miten kaikki jäälautat kiertävät kehää virrassa samalla oman akselinsa ympäri pyörien.

    Oikeassakin tilanteessa, omin silmin seurattuna jäälauttojen hidas yhdessä liikkuminen lähes ympyränmuotoista rataa on juuri ja juuri mahdollisista nähdä, jos vain kärsivällisyyttä riittää. Sen sijaan niiden jatkuva pyöriminen oman akselinsa ympäri olisi huomattavasti vaikeampaa havaita paljain silmin.

    Videon lopussa olevan nopeutetun videon avulla koko tuo mielenkiintoinen pyörivä prosessi on kuitenkin helppo todentaa. Videolla on myös nähtävissä se, kuinka pyöriessään jäälautat koko ajan törmäilevät kevyesti toisiinsa ja samalla hiovat toisiaan yhä pyöreämmiksi.

    Nopeutettu video on tehty muuttamalla noin. 30 minuutin alkuperäinen otos noin yhden minuutin pituiseksi, eli videolla nähtävä liike on 25 kertaa nopeampaa kuin oikeassa tilanteessa. (more…)

  2. Videodokumentti hömötiaisen aggressiivisesta käytöksestä pehmolelua kohtaan

    Kommentoi

    Kun parisen viikkoa sitten vein kollegaltani Elsa Kuittiselta lahjaksi saamani värikkään pehmokuukkelin ”omaan” kuukkelimetsääni, en voinut mitenkään aavistaa, mitä saisin teon seurauksena nähdä.

    Alkuperäinen ajatuksenihan keinokuukkelin metsään viennissä oli nähdä ja kuvata se, miten lajitoveriensa katoamisen jälkeen yksin jäänyt kuukkeli suhtautuisi vain hämärästi itseään muistuttavaan pehmoleluun.  Voisiko kuukkelin käytöksessä havaita jotain, josta voisi päätellä tuon älykkään varislinnun tunnistavan värikkäässä lelulinnussa jotain tuttua?  Käyttäytyisikö kuukkelini sitä kohtaan vihamielisesti, vai eikö se välittäisi siitä lainkaan?

    Näihin kysymyksiin sain vastauksen melko nopeasti: Aluksi kuukkeli vierasti selvästi outoa vierasta; pudottipa se sen kerran jopa oksalta syöksähtäessään itse ruokailemaan. Tosin pehmokuukkelin putoaminen oli käsittääkseni kelo-oksan tärähtämisen aiheuttama vahinko, ei kuukkelin tarkoituksellinen hyökkäys. Kolmantena kuvauspäivänä kuukkeli ei enää sitten noteerannut tekokuukkelin läsnäoloa millään tavalla. (more…)

  3. Puukiipijä ja pyrstötön hömötiainen kohtaavat pehmokuukkelin

    Kommentoi

    Olen käynyt kuvamassa kuukkelimetsässäni aivan viime päiviin saakka. Kuvaamisen keskipisteessä ei ole kuitenkaan ollut yksinäiseksi jäänyt kuukkelini vaan paikalle viemäni pehmolelukuukkeli, jonka ympärillä on pyörinyt yllättävän monenlaista elämää.  Lyhyellä videolla esittelen pikkuruisen mutta pelottoman puukiipijän sekä pyrstöttömän hömötiaisen.

    Se, mikä on vienyt pienen hömötiaisen pyrstösulat, ei ole tiedossani. Todennäköisesti se ei kuitenkaan ole syntynyt ilman niitä, vaan se on luultavasti menettänyt ne jonkun toisen lajin hyökkäyksen yhteydessä.

    Tämä taas tarkoittaa sitä, että se saa ajan kuluessa kasvatettua itselleen uudet komeat sulat menettämiensä tilalle.  Suurta ongelmaa ei hömötiaiselle onneksi näytä sen vammasta koituvan, sillä olen nähnyt linnun nyt lukemattomia kertoja ja ilokseni havainnut, ettei pyrstösulkien puute näytä haittaavan sen lentoa juurikaan.

  4. Upea nuori merikotka lähikuvassa videolla

    Kommentoi

    Joskus onni potkii yllättäen ja kovaa: Näin kävi noin kuukausi sitten kun sain hetken kuvata Rautalammin Tyyrinvirran rantametsikössä lepäilevää suurta ja upeaa nuorta merikotkaa. Valitettavasti tuttavuutemme jäi kuitenkin melko lyhyeksi, mutta en silti tule varmastikaan ikinä unohtamaan tuota harvinaista tilannetta,  jolloin minulla oli mahdollisuus seurata melko läheltä tuota suomalaisen luonnon ehkä vaikuttavinta lintua. Mikä parasta sain kohtaamisemme ikuistettua niin valokuviin kuin videollekin.

    Videolla olevan merikotkan (Haliaeetus albicilla) tunnistaa nuoreksi linnuksi, siitä että se on huomattavasti tummanruskeampi kuin aikuinen merikotka. Lisäksi nuoren merikotkan nokka on tumma, kun taas aikuisella linnulla se on keltainen. Aikuisen merikotkan kuva alla. (more…)

  5. Hiljenevän kuukkelimetsäni värikäs vieras

    Kommentoi

    Olen nyt parin viikon ajan käynyt lähes päivittäin käynyt kuukkelimetsässäni. Surullisin mielin: Kun vuosia sitten aloitin kuvaukset tällä samalla paikalla, peräti viisi kuukkelia kävi nauttimamassa niille tuomistani herkuista. Noiden iloisten sielunystävieni kohtaamisista on minulle jäänytkin monta lämmintä muistoa. Parhaimpia hetkiä olivat ne, kun jotkut ystävistäni – usein paljon kuvaamani Tähtiotsa – intoutuivat puun oksalla istuen kertomaan minulle kujertaen elämäntarinoitaan.

    Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä seuraavina vuosina kuukkelieni määrä tipahti ensin neljään, sitten kolmeen. Tuossa vaiheessa katosi suureksi surukseni myös ystäväni Tähtiotsa, jota olin kuvannut neljänä edellisenä vuonna. Tämän jälkeen meni vain vuosi siihen, että lintuja oli jäljellä vain kolme. Viime syksynä niitä oli kuitenkin enää kaksi, ja nyt joulun jälkeen yksi.

    Se, mitä yksin jääneen kuukkelin kumppaneille oli tapahtunut, on arvoitus, mutta jotain pelottavaa sen on täytynyt olla, sillä aluksi se suhtautui minuun hyvin pelokkaasti. Niinpä minulta meni lähes viikko sen luottamuksen voittamiseen. Nyt se on kuitenkin alkanut kertoilemaan minulle tarinoita, ja lepäilipä se kerran jo pitkän tovin täysin näkyvillä muutaman metrin korkeudella läheisen männyn oksalla.

    Liekö syynä ollut myötätuntoni linnun yksinäisyyttä kohtaan vai vain vilkas mielikuvitukseni, mutta pari päivää sitten sain ajatuksen katsoa, miten yksinäinen ystäväni suhtautuisi vastikään kollegaltani lahjaksi saamaani kuukkelien kaupallisen alalajin värikkääseen yksilöön (Perisoreus infaustus vivantti).

    Toistaiseksi – kuten videoltakin tulee ilmi – kahden sukulaisen kohtaaminen ei ole sujunut mutkattomasti. Ehkäpä kuukkelini kokee vieraan kilpailijakseen? Muut metsän asukkaat sen sijaan eivät juuri ole siitä juurikaan välittäneet, vaikka ovatkin pitäneet siihen selvän hajuraon.