Hiljenevän kuukkelimetsäni värikäs vieras

Kommentoi

Olen nyt parin viikon ajan käynyt lähes päivittäin käynyt kuukkelimetsässäni. Surullisin mielin: Kun vuosia sitten aloitin kuvaukset tällä samalla paikalla, peräti viisi kuukkelia kävi nauttimamassa niille tuomistani herkuista. Noiden iloisten sielunystävieni kohtaamisista on minulle jäänytkin monta lämmintä muistoa. Parhaimpia hetkiä olivat ne, kun jotkut ystävistäni – usein paljon kuvaamani Tähtiotsa – intoutuivat puun oksalla istuen kertomaan minulle kujertaen elämäntarinoitaan.

Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä seuraavina vuosina kuukkelieni määrä tipahti ensin neljään, sitten kolmeen. Tuossa vaiheessa katosi suureksi surukseni myös ystäväni Tähtiotsa, jota olin kuvannut neljänä edellisenä vuonna. Tämän jälkeen meni vain vuosi siihen, että lintuja oli jäljellä vain kolme. Viime syksynä niitä oli kuitenkin enää kaksi, ja nyt joulun jälkeen yksi.

Se, mitä yksin jääneen kuukkelin kumppaneille oli tapahtunut, on arvoitus, mutta jotain pelottavaa sen on täytynyt olla, sillä aluksi se suhtautui minuun hyvin pelokkaasti. Niinpä minulta meni lähes viikko sen luottamuksen voittamiseen. Nyt se on kuitenkin alkanut kertoilemaan minulle tarinoita, ja lepäilipä se kerran jo pitkän tovin täysin näkyvillä muutaman metrin korkeudella läheisen männyn oksalla.

Liekö syynä ollut myötätuntoni linnun yksinäisyyttä kohtaan vai vain vilkas mielikuvitukseni, mutta pari päivää sitten sain ajatuksen katsoa, miten yksinäinen ystäväni suhtautuisi vastikään kollegaltani lahjaksi saamaani kuukkelien kaupallisen alalajin värikkääseen yksilöön (Perisoreus infaustus vivantti).

Toistaiseksi – kuten videoltakin tulee ilmi – kahden sukulaisen kohtaaminen ei ole sujunut mutkattomasti. Ehkäpä kuukkelini kokee vieraan kilpailijakseen? Muut metsän asukkaat sen sijaan eivät juuri ole siitä juurikaan välittäneet, vaikka ovatkin pitäneet siihen selvän hajuraon.

Leave a Reply

Your email address will not be published.