Kuukkelin koulutus, osa 3 – Saako kärsivällisyyteni vieläkään palkintoa – Katso video

2 Kommenttia

Tässä Kuukkelin koulutus –sarjan kolmannessa osassa näytän, mitä tapahtuu kun kaksi päivää edellisten kuvausten jälkeen palaan kuukkelimetsääni jatkamaan kuukkelini kuvaamista. . Videolla lainaan lyhyesti myös Ilmari Kiantoa, mikä sopii aiheeseen mielestäni oikein hyvin, sillä kaikki tähänastiset kuvaukset on tehty honkien keskellä, Lisäksi taustalla kuuluu usein Kiannon Nälkämaan laulussa mainittua ”korpeimme kuiskintaa”.

Jatkan videolla aluksi siitä , mihin edellisellä kerralla olen jäänyt ja pyrin kärsivällisesti edelleen kasvattamaan kuukkelini luottamusta minuun ja saamaan se hyväksymään minut entistäkin lähemmäksi itseään.

Jos näin todella tapahtuu, yritän heti seuraavana päivä kokeilla uudestaan, onnistuisinko saamaan kuukkelin ruokailemaan päässäni olevan lierihatun päällä.

Totuus siitä, palkitaanko kärsivällisyyteni lopulta vai epäonnistuuko suunnitelmani jälleen, paljastuu videolta.

Huom! Video on totuudenmukainen dokumentti kuukkelimetsän tapahtumista, jotka tapahtuivat sellaisina ja siinä järjestyksessä, kuin ne videolla nähdään.

P.s. Kieli-ihmisenä  minua suuresti nolottaa kuvaustilanteen jännittävyydestä johtuneet muutamat suustani päässeet ”omaperäiset” sanat.

Sarja jatkuu.

2 Comments

  1. Jaakko Penttilä

    Terve!
    Mainioita nämä sinun kuukkelivideot. Kiitos niistä. Asun vakituisesti Akaan Kylmäkoskella, maalla, vanhan ison kuusimetsän reunamilla. Ei lien näin etelässä kuukkeleita, Entä Vieremällä, siellä on kotipaikkani. Käyn aika usein Kuusamossa tutuilla, täytyy siellä tarkkailla lintua paremmin. Tutkin netistä lehtokurppajuttuja, sitten löysin nämä kuukkelit. Kannatti. Hyvää alkukessä!

    • Olli

      Kuukkeli! Kiva kuulla, että pidit. Vieremällä kuukkeleita on havaittu aiemmin ainakin Talaskankaalla. Parilta viime vuodelta ei ole havaintoja. Suonenjoellakin ovat vähentyneet merkittävästi. Hyvää kesää Sinullekin!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.