Kaakkurilammen kaunis usva ja koko kaakkuriperheen yhteiskonsertti

Kommentoi

Eilen oli moneen otteeseen testattu kärsivällisyyteni koetuksella, mutta loppujen lopuksi palkinto ylitti kaikki odotukset: Aluksi kuvausilta näytti kuitenkin kaikkea muuta kuin lupaavalta, sillä aurinkoinen päivä oli vaihtunut – yllätys yllätys – sateiseksi ja pimeäksi illaksi. Koska sade oli estänyt edellisen illan kuvaukset, kömmin ikuisena optimistina eilen kuitenkin kaakkurilampeni lammen rannalle uskoen sään kohta muuttuvan.

No, kyllähän se lopulta muuttui, mutta sitä ennen olin ehtinyt jo kahdesti pakenemaan sadetta ja viemään itseni ja samalla kaikki kuvausvarusteeni autoni suojaan. Kolmannella kerralla sade ilmeisesti kyllästyi kurittamaan minua, ja aurinkokin hymyili välillä pilvien seasta.

Paras oli kuitenkin vielä tulossa: Hiljalleen maisema, ensin lampea ympäröivä suo, sitten itse lampi, alkoi peittyä ohueen pehmeään usvaan sen hiipiessä esiin koloistaan.

Uskomaton näky ja uskomattoman rauhallinen tunnelma! Siitä voit Sinäkin nauttia hetken videolla yhdessä kahden kauniin kaakkurinpoikasen kanssa.

Vähän aiemmin ei rauhasta ollut kuitenkaan tietoakaan, sillä koko nelihenkinen kaakkuriperhe innostui isän kalareissultaan paluun kunniaksi pitämään sellaisen konsertin, että oksat pois. Tuon konsertin voit puolestaan kuunnella taltioimallani äänitteellä, joka on omien kolistelujeni poistoa lukuun ottamatta muuten täysin editoimaton.

Konsertin alussa kuuluu hyvin vaimeaa siipien aiheuttamaa suhinaa ja veden loisketta isän laskeutuessa lammelle. Sen jälkeisessä konsertissa matalammat raakkuvat äänet ovat aikuisten kaakkurien tuottamia ja kimeämmät kirkuvat äänet poikasten. Noin 45 sekunnin kohdalla kuuluvat käheät huudot ovat puolestaan poikasten ruuankerjuuääniä, joilla ne yrittävät saada ainakin toisen emoista tuomaan lisää hotkittavaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.