Kokeile auttaako tämä vesiputouksen ääni eli valkoinen kohina sinua keskittymään paremmin tai nukahtamaan nopeammin.

3 Kommenttia

Videolla kuultva valkoinen kohina on mielenkiintoinen ääni kahdesta hyvin erilaisesta syystä:

Ensinnäkin aivan kuten valkoinen valo käsittää kaikki valon aallonpituudet, niin valkoisessa kohinassa on kaikki äänentaajuudet. Luonnossa valkoinen kohina ei ole lainkaan harvinainen ilmiö. Päinvastoin. Etenkin monet veden tuottamat äänet sisältävät valkoista kohinaa.

Tyypillisiä tällaisia valkoisen kohinan lähteitä ovat sade, aallot ja virtaava vesi.  Viimeksi mainitusta tyypillinen esimerkki on voimakkaasti kohiseva koski. Myös tuuli voi tuottaa valkoista kohinaa.

Toinen ja edellistä mielenkiintoisempi valkoiseen kohinaan liitetty ominaisuus ovat sen positiiviset vaikutukset ihmiseen. Valkoisen kohinan tiedetään nimittäin parantavan lasten muistia, auttavan ihmisiä nukkumaan ja keskittymään.

Lisäksi sillä voidaan helpottaa tinnituksesta kärsivien elämää peittämällä heidän korvissaan kuulemansa tauotta jatkuva ääni valkoisella kohinalla.

Oheinen kahden tunnin pituinen äänite, joka on ensimmäinen kokeiluni tällä saralla, on kuvattu ja äänitetty pienen joen pikkuruisella putouksella. Se on toteutettu kopioimalla ja yhdistämällä toisiinsa yhtä ja samaa noin viiden minuutin pituista äänitettä.

Valitettavasti  vain YouTuben ”käsittelyssä” merkittävä määrä korkeita taajuuksia hävisi jonnekin teille tietymättömille, joten putouksen ääni kuulostaa huomattavasti pehmeämmältä ja tummemmalta kuin, mitä se todellisuudessa on.

Ennen kuin jatkan valkoisen kohinan kokeiluja, minun pitää siis yrittää selvittää, miten – jos lainkaan – on mahdollista säilyttää alkuperäisen äänen tunnelma äänimateriaalia YouTubeen siirrettäessä.

HUOM! Yllä olevan videon jälkeen olen tehnyt useita onnistuneempia valkoiseen kohinaan perustuvia äänityksiä, kuten tasaisen rauhallisesti kohiseva pieni koski, jota on kuunneltu kohta jo 250 000 kertaa! (tilanne 15.7.2018) . Oma suosikkini ja nukahtamistani usein helpottava valkoinen kohina on kuitenkin Kivijärvellä kesällä 2016 äänittämäni myrskytuulen humina mäntymetsässä.

3 Comments

  1. Tuula Mäkitalo

    Ei saa kuulua tien ääniä, ei tehtaiden, ei ihmisten…Kosken kohinaa kuuntelisin nukkuessanikin. Muistan Pohjois-Norjan vuoripurot, joiden rantamille oli niin ihana asettua telttailemaan aina kun onnistui sellaisen paikan löytämään. Luonnon keskellä nukkuminen on parhaita elämyksiä.

    • Olli

      “Valitettavasti” ei, sillä toistaiseksi kaikki erilaiset äänitteeni, jopa miljoonien kuuntelukertojen Siiri-kissan kehräys, ovat ei-kaupallisia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.