Joitakin asioita luonnossa on mahdoton kuvata sanoin: Yksi sellainen on varmasti se vaikuttava äänimaailma, joka on koettavissa sellaisilla paikoilla, joille keväisin kertyy suuri määrä paluumuutolla olevia kookkaita lintulajeja kuten kurkia, laulujoutsenia ja metsähanhia. Se on yksinkertaisesti kuultava ja ”nähtävä” itse.
Oheisella videolla mielenkiintoisimmat tänä keväänä 2018 kuvaustilanteissa taltioimani äänet: kurki, laulujoutsen, metsähanhi ja kuovi. Videolla esiintyy myös fasaani, joka ei tietenkään ole muuttolintu, mutta jonka sattumalta kuvasin Rautalammin Rastunsuolla muiden kuvausten päätteeksi.
Äänitteellä oleva veden matala bassoääni on taltioitu lähellä sitä kohtaa, jossa seison kuvassa.
Luonto tarjoaa meille rajattoman määrän erilaisia, eri aistiemme avulla välittyviä elämyksiä, kunhan vain itse maltamme pysähtyä nauttimaan niistä. Tästä – malttamisesta – oli juuri kysymys, kun loppiaisena kesken Kourujoen jäisen ihmeen kuvausten pysähdyin kuuntelemaan jalkojeni alta kuuluvaa outoa hyvin matalaa ääntä.
Kuluvana talvena kuulin matalan äänen ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen loppiaista. Tuolloin ääni oli hyvin vaimeaa, juuri ja juuri silloin vielä virtaavan kosken synnyttämän kohinan lävitse kuultavaa.
Sitten koski jäätyi.
Niinpä nyt loppiaisena löytämäni ääni oli aivan jotain muuta, sillä se oli helposti kuultavaa, ja sen voimakkuus ylitti selvästi taustalta, noin 1o metrin päästä kuuluvan veden virtausäänen. Erikoista äänessä oli myös sen syntypaikka: Matala bassomainen kumina tuli todellakin jalkojeni alta , kallioputousta peittävän jääkuoren lävitse, aivan rantapenkan vierestä. Paikassa, jossa jään alla ei pitäisi olla muuta kuin kalliota. Virtaavaa vettä jään alla ei voinut olla kuin nimeksi, minkä voit itsekin päätellä äänitteellä kuuluvasta heikosta solinasta.
Mikä mahdollisesti jään, veden ja kallion yhteisvaikutus tämän matalan äänen synnyttää, se on ainakin minulle toistaiseksi täysi arvoitus.
Tämänkertaisen äänikokeilun aihe on unimusiikki pienille lapsille ja vauvoille. Aivan puhtaalta pöydältä en kuitenkaan tähän yritykseen lähtenyt, sillä kokemuksesta tiesin, että videolla kuultava soittorasian sointuva ääni todella toimii. Ainakin se oli toiminut oikein hyvin kahden minulle hyvin tärkeän pienen lapsen kohdalla. Ääni todellakin rauhoitti näitä vauvoja ja helpotti merkittävästi heidän nukahtamistaan. Noilla kerroilla ääni oli kuitenkin aina tullut suoraan itse soittorasiasta.
Mutta se, miten tämä sama ääni toimii muokattuna ja videolle tallennettuna ja miten pienet lapset kokevat videolla hiljaa kesäisessä tuulessa keinuvan pöllön, on sitten suuri arvoitus, johon minulla ei ole vielä vastausta. Se selvinnee ajan kuluessa.
En kuitenkaan voinut yksinkertaisesti vastustaa kiusausta kokeilla näiden kahden kovin erilaisen asian – aidon luonnonvaraisen linnun ja mekaanisen äänen – yhdistämistä samaan videoon. Houkutus oli yksinkertaisesti liian vahva voitettavakseni sen jälkeen, kun ajatus oli noussut pintaan jostain alitajuntani pimeistä syövereistä. (more…)
Tämän artikkelin valkoposkihanhikuvista ja luontoäänestä olen kiitollisuudenvelassa vantaalaiselle Mauri Hokkaselle, joka ilmoitti minulle kesämökkinsä naapuriin ilmestyneestä ja vain muutaman kilometrin päässä minun kodistani olevasta tuhatpäisestä valkoposkihanhiparvesta.
Ilman häneltä saamaani tietoa olisin varmaankin päätynyt kuvaamaan merkittävästi kauempana olevaa pienempää parvea, joka kaiken lisäksi oli myös huomattavasti vaikeammin kuvattavissa. (more…)
Muutama päivä sitten sai kokea, jotakin jonka tulen varmasti muistamaan lopun ikäni: Olin ollut juuri kuvaamassa valkoposkihanhia ja pysäyttänyt autoni tien laitaan levätäkseni hetken. Yht’äkkiä kuulin kuitenkin jostain läheltä kovaa käheää haukuntaa, jollaista en ollut kuullut koskaan aiemmin.
En osannut yhdistää ääntä mihinkään tuntemaani, joten päätin kävellä lähemmäksi ääntä saadakseni selville, mikä sen tuotti. Hämmästykseni oli suuri, kun lopulta sain näkyviini äänen lähteen: Se oli kaunis hoikka kettu, joka minulle tuntemattomasta syystä piti erikoista konserttiaan useiden minuuttien ajan vain noin 50 m päässä minusta ratapenkereellä. Valitettavasti vain en ollut ymmärtänyt ottaa mukaani kameraani enkä äänitallennintanikaan. Kun sitten lopulta sain välineeni haettua, ehdin juuri ja juuri tallentamaan ketun viimeiset haukut ennen sen katoamista tiheään kuusikkoon.
Kuvaa sen sijaan en ehtinyt lainkaan ottamaan, mikä oli minulle kova pettymys, sillä en ole koskaan saanut tilaisuutta valokuvata tuota kaunista eläintä luonnossa. Niinpä yllä olevan kuvan karvaansa vaihtavassa ketusta olenkin ottanut jo vuosia sitten todennäköisesti Ähtärin eläinpuistossa. Paikasta en kuitenkaan ole aivan varma.
Rakkauteni mäntymetsikössä puhaltavan tuulen rauhoittavan ääneen on perua jo kaukaisesta lapsuudestani. Muistan kuin eilisen päivän, kuinka jo pienenä poikana ihmettelin ensimmäisten keväisten tuulten rauhoittavaa huminaa Kuhmon suurilla mäntykankailla.
Nyt laajat koskemattomat kangasmetsät ovat niin Kuhmosta kuin muualtakin lähes tyystin kadonneet. Niiden myötä myös mäntykankaiden ikihonkien humina. Nythän on usein työn takana – etenkin eteläisemmässä Suomessa – löytää sellaisia paikkoja, joissa suurten mäntyjen latvoissa syntyvään tuulen lauluun ei sekoittuisi koivujen tai haapojen lehtien havinan tuottamaa kahisevaa ääntä, joka hävittää puhtaiden mäntymetsien huminalle ominaisen pehmeyden. (more…)
Nyt kuultavissa olevat äänet äänitin heinäkuussa ollessani lomalla Kuusamossa. Koska olin lomalla, en kuvannut lomaviikon aikana oikeastaan lainkaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta äänittää näiden Karhunkierroksen vaellusreittiin kuuluvien Kitkajoen koskien – Jyrävä ja Myllykoski – erityisen rauhoittavien äänten taltioimista.
Myöhemmin olen itse testannut useamman kerran, miten hyvin näiden äänitteiden kuuntelu nukkumaan mennessä helpottaa itse nukahtamista. Ilokseni olen havainnut, että ne todella toimivat. On syytä kuitenkin huomioida, että niin näiden kuin muidenkin valkoista kohinaa sisältävien äänitteiden teho tulee yleensä parhaiten esille joko hyvälaatuisilla korva- tai nappikuulokkeilla kuunneltaessa.
Kesällä kokeilin valkoisen kohinan kuuntelua nukahtamisen helpottamiseksi myös vierailullani Helsingissä. Tulloin oli majoittunut erääseen Kalliossa sijaitsevaan hotelliin, jonka ohitse kulkevan liikenteen – etenkin raitiotievaunujen – aiheuttama melu kulkeutui hotellihuoneen sisälle todella häiritsevänä. Nappikuulokkeet korvissa ja Rautalammin Ahvenkosken valkoinen kohina soimassa ongelma kuitenkin katosi kokonaan ja nukahdin hetkessä. (more…)
Tulipa kerrankin” tänka på”: Millä kuvittaa eilen illalla nauhoittamastani lehtopöllön äänestä kertovaa juttua? Ongelman ydinhän on siinä, ettei minulla ole lajista kuvan kuvaa. En itse asiassa ole koskaan edes lajia nähnyt. Lisäksi ainoat aiemmat äänihavainnot lajista olen saanut työmatkoilla Alvestassa, Ruotsin Smålannissa.
Ainut, mikä tilanteessa pälkähti mieleeni, oli löytää kuvia, jotka olisivat otetut samalla paikalla, jolla alla olevan lehtopöllö äänteli. Niinpä vastaani tuli tämä herttainen kuva romanttisesta metsäkaurisparista, jonka otin näinä samoina aikoina kuusi vuotta sitten sen kuusikon takana olevalla pellolla, jossa lehtopöllö on Suonenjoella nyt kahtena iltana äännellyt. (more…)
Keskittymistä helpottavan valkoisen kohinan (white noise) kokeiluni jatkuvat. Aiemminhan olen julkaissut mm. kosken kohinaa ja kissan kehräystä. Tällä kertaa julkaisen kuitenkin vain muutaman minuutin pituisen näytteen siitä, mitä mahdollisesti on tuleva.
Minkaanlaista varmuutta ”teoksen” valmistumisesta tai aikataulusta ei minulla ole, sillä kesällä 2014 äänittämäni materiaalin – vaikkei sitä kovin paljon olekaan – valinta ja editointi sekä sen hahmottaminen, millaisen lopputuloksen loppujen lopuksi haluan, on minunkaltaiselleni amatöörille kovin aikaa vievää puuhaa. Mutta mielenkiintoista se toden totta kyllä on.
Lopullinen tavoitteeni on saada luotua noin yhden tunnin kestävä kokonaisuus. Saa nähdä miten siinä lopulta käy.
helmipöllö, Tengmalm’s Owl, Chouette de Tengmalm, Aegolius funereus, Pärluggla, Rauhfußkauz
Suomalaisen luonnon taianomaisimpia hetkiä on saada kuulla eri pöllöjen kutsuhuutoja muuten lähes täysin hiljaisessa luonnossa. Niinpä kun eilen sain tilaisuuden – kiitos oppilaaltani saamani vihjeen – kuunnella kuun himmeästi valaiseman hakkuuaukean laidalla kovaäänisesti puputtavaa helmipöllöä, olin ”myyty mies”.
Olin toki useasti aiemminkin kuullut helmipöllöjen rytmikkäitä kutsuääniä, mutta noilla kerroilla linnut olivat aina olleet niin kaukana, ettei minulle ollut jäänyt minkäänlaista käsitystä äänen todellisesta voimakkuudesta. Tällä kertaa olin kuitenkin vain muutaman kymmenen metrin päässä pimeydessä ääntelevästä linnusta, ja sain todeta sen äänen olevan huomattavasti voimakkaampi, kuin olin osannut konsanaan kuvitella sen olevan.
